Dynasty tietopalvelu
Kuortaneen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.10.2026/Pykälä 34



Kokousasian teksti

 

Kuortaneen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2026-2029

 

Khall 5.10.2026 § 148 

 

 

 

Valmistelija Liikuntasihteeri Liisa Korkiakangas 

 

Kunnan laaja hyvinvointikertomus on valtuustokausittain laadittava kuvaus asukkaiden hyvinvoinnista, terveydestä sekä niiden edistämisen toimenpiteistä. Hyvinvointikertomuksesta ja hyvinvointisuunnitelmasta säädetään laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (6 §). Lain mukaan kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin.

 

Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

Kuortaneen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2026-2029 on laatinut liikuntasihteeri Liisa Korkiakangas yhteistyössä useiden sidosryhmien kanssa. Asiakirjassa on pyritty selkeään visuaaliseen ilmeeseen, noudattamaan kunnan logon värityksiä sekä säilyttämään luettavuus sekä ymmärrettävyys loppuun saakka.

 

 

Liite Luonnos Kuortaneen hyvinvointikertomukseksi ja -suunnitelmaksi 2026-2029

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: 

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen Kuortaneen hyvinvointikertomukseksi ja -suunnitelmaksi 2026-2029.

 

Päätös: 

Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Liikuntasihteeri Liisa Korkiakangas, liisa.korkiakangas@kuortane.fi, 040 631 7442

 

       ----------

Kvalt 19.10.2026 § 34  

406/00.01.02.01/2026    

 

Liite Luonnos Kuortaneen hyvinvointikertomukseksi ja -suunnitelmaksi 2026-2029 

 

Päätös: 

Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Liikuntasihteeri Liisa Korkiakangas, liisa.korkiakangas@kuortane.fi, 040 631 744