RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.10.2022/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Riskienhallinta, arviointi ja raportointi
Tekla 14.10.2022 § 72
353/00.03.01/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta
Kuortaneen kunnassa hyväksyttiin riskienhallinnan ohje lokakuussa 2018, minkä jälkeen havaitut riskit arvioitiin laajasti kunnan kaikilla toimialoilla ja kaikissa yksiköissä. Ohjeen mukaan riskienhallinnan tulee liittyä osana vuosittaiseen toiminnan ja talouden suunnitteluun. Vuoden 2022 talousarviossa toiminnan suunnittelun vuosikalenterissa on syyskuulle kirjattu, että hallintokunnat ja tytäryhtiöt arvioivat ja raportoivat riskit talousarvioesityksensä yhteydessä.
Riskien tunnistamisen tavoitteena on luoda kattava luettelo riskeistä. Jotka voivat estää tavoitteiden saavuttamisen ja haitata tai viivästyttää sitä. Tärkeää on tunnistaa myös sellainen riski, joka liittyy jonkin mahdollisuuden hyödyntämättä jättämiseen. Riskien tunnistaminen mahdollisimman kattavasti on tärkeää, koska tunnistamattomia riskejä ei voi hallita.
Syksyn 2022 arviointitilanteessa käydään läpi edellisessä arvioinnissa havaitut riskit etenkin niihin kohdistuneiden toimenpiteiden vaikutus riskitasoon. Mikäli toimenpiteet havaittujen riskien hallitsemiseksi vaativat investointeja, tulee ne huomioida talousarviossa.
Toiminnalliset riskit:
- Vesi- ja viemärilaitoksen osalta energian saantihäiriöt; Porrasojalla vesisäiliötilavuutta normaalioloissa kuitenkin riittävästi. Tukkuvesitoimittajalla Lappavesi Oy:llä on tarpeelliset varavoimalähteet veden pumppaamiseksi.
- Energiakriisin aiheuttamat lyhytaikaiset sähkökatkokset; Kunnalle on hankittu varavoimakoneita ja ennakkosuunnitelman laadinta.
- Sodanuhka, varaosien saannin estyminen; Varastojen säännöllinen inventaario.
- Vesijohtoverkoston saastuminen jätevesipumppaamoissa sijaitsevien vesijohtojen kautta, jos ne rikkoontuvat; Lisätty ja lisätään edelleen takaiskuventtiilejä pumppaamoihin. Ylä- ja alavesisäiliöiden säännöllinen tarkastus ja puhdistus.
- Tilapalvelussa kadonneen avaimen avulla tunkeudutaan luvattomasti julkisiin tiloihin; Vapaat avaimet säilytetään huolellisesti olemassa olevan suunnitelman mukaan ja henkilökuntaa on kehotettu huolehtimaan erityisellä tarkkuudella omista avaimistaan.
- Tilapalvelussa luottamuksellisten tietojen vuotaminen; Keittiöllä näkyvillä asiakastietoja. Tiedot jatkossa näkyvillä vain työaikana, jonka jälkeen ne siirretään lukittuun tilaan.
Vahinkoriskit:
- Vesi- ja viemärilaitoksen osalta putkirikko; Sekä vanhaa vesijohto- että jätevesiverkostoa on uusittu ja saneerattu erillisen suunnitelman mukaan. Hanke jatkuu edelleen.
- Tilapalvelussa rakennuspalo; Estetään säännöllisillä palotarkastuksilla ja pitämällä pelastussuunnitelmat ajan tasalla. Näin on toimittu kuluvan vuodenkin aikana.
- Ruoanvalmistuskalusto hajoaa tai astianpesukone menee rikki; Vaihtoehtoisen valmistusmenetelmän kehittäminen ja kertakäyttöastioiden varaaminen.
Strategiset riskit:
- Henkilökunnan sairastuminen. Jos vesilaitoksen henkilökunta ja laitosmiehet sairastuvat samanaikaisesti tai kouluissa ei ole yhtään palvelutyöntekijää; Henkilökuntaa on muistutettu huolehtimaan henkilökohtaisen kunnon ja terveyden ylläpidosta. Tilapalveluun onnistuttu rekrytoimaan eläköityneiden työntekijöiden tilalle moniosaajia.
- Kaukolämmön saatavuuden varmistaminen; Käydään läpi yhdessä kaukolämmön toimittajan kanssa heidän varautumissuunnitelma häiriötilanteissa.
Taloudellinen riski:
- Hyvinvointialue ei vuokraa kaikkia sovittuja kunnan sote-kiinteistöjä käyttöönsä. Pidetään tilat hyvässä kunnossa, ettei tekosyitä vuokraamiselle löydy.
- In-House yhtiön kylmälaitteet hajoavat ja elintarvikkeet siten pilaantuvat työajan jälkeen. Kylmiöissä hälytysjärjestelmä joka ohjautuu päivystävälle laitosmiehelle.
Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää merkitä riskiarvioinnin tiivistelmän tiedoksi saatetuksi.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Strategisen riskin yhteenvetoon tehtiin muutama lisäys koskien kaukolämmön saatavuutta häiriötilanteissa ja koulujen kaikkien palvelutyöntekijöiden poissaoloa samanaikaisesti sekä toiminnallisiin riskeihin mahdolliset energiakriisin aiheuttamat sähkökatkokset.
Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |