RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lukion tuntikehys lukuvuodelle 2022-2023
Sivla 10.10.2022 § 89
332/12.00.01.02/2022
Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto
Kuortaneen kunnan johtosäännön mukaisesti sivistyslautakunta päättää vuosittain lukion tuntikehyksen eli sen paljonko koululla on käytössä tunteja opetuksen, tukiopetuksen sekä erityistehtävien järjestämiseen.
Lukion tuntikehys oli lukuvuonna 2021-2022 495,5 tuntia.
Lukion rehtori on toimittanut anomuksen, jonka mukaan lukuvuodelle 2022-2023 kehyksen tarve on 535. Kehyksen tarvetta kasvattaa oppilasmäärän kasvu (+50), päällekkäiset opetussuunnitelmat sekä valmennusryhmien kasvu.
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä lukion tuntikehykseksi lukuvuodelle 2022-2023 535 tuntia.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Susanna Ylikantola (lähisuhdejäävi, puoliso yhteiskoulun ja lukion musiikin lehtori) jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto, sanna.koivisto@edu.kuortane.fi, puh 0405057804
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |