RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Alvarin koulun piha-alue / valtuustoaloite
Khall 24.10.2022 § 195
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Nuorisovaltuuston edustaja Milla Mustapää jätti valtuuston kokouksessa 26.9.2022 Kuortaneen nuorisovaltuuston puolesta valtuustoaloitteen vanhan Alvarin Koulun piha-alueen kehittämisestä kohtaamispaikaksi kaikenikäisille Kuortanelaisille.
Aloitteen mukaan alueelle toivotaan mm. istutuksia, istuinryhmiä, kotaa, skeittiramppia ja erilaisia kiipeilytelineitä. Lisäksi piha-alueelle mahtuisi luistinrata, jota voisi luistelukauden ulkopuolella käytää eri tarkoituksiin.
Vanhan Alvarin piha-aluetta koskevat kehittämissuunnitelmat liittyvät niin vapaa-ajan kuin teknisen toimenkin tehtäviin, joten valtuustoaloite on syytä antaa kunnan kyseisten toimijoiden jatkovalmisteltavaksi. Vuoden 2022 talousarviossa tilapalvelujen tulosalueen toiminnallisissa tavoitteissa yhtenä tavoitteena on "Vanhan Alvarin koulurakennuksen alueen mahdollistaminen uuden koulun ja päiväkodin liikunnan ja leikkikentän käyttöön".
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus antaa valtuustoaloitteen jatkovalmisteltavaksi kunnan vapaa-aikapalvelujen tulosalueelle sekä teknisen toimialan tulosalueille.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
---------
Sivla 16.11.2022 § 96
365/00.01.01.02/2022
Valmistelija Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen
Asian eteenpäinviemiseksi lautakunta asettaa työryhmän, joka käynnistää alueen suunnittelutyön.
Esittelijä Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen
Päätösehdotus: Työryhmään nimetään tekninen johtaja, sivistysjohtaja-rehtori, varhaiskasvatuspäällikkö, Alvarin koulun rehtori, kiinteistöpäällikkö, nuorisovaltuuston edustaja ja kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava. Lisäksi työryhmällä on halutessaan oikeus kutsua kokouksiin myös muita asianosaisia. Työryhmän koollekutsujana toimii kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |