Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistoiminta ja työsuosuojelutoimikunta
Pöytäkirja 02.11.2022/Pykälä 14


 

Työsuojelupäällikön katsaus 11/2022

 

Yhteist 02.11.2022 § 14  

389/01.04.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Työsuojelupäällikkö Martti Ranta 

 

Kotirannan ja vanhan Alvarin koulukiinteistön asiat ovat olleet eri toimielimien käsittelyssä jo pidemmän aikaa puhtaan ja terveellisen sisäilman suhteen.

 

Päätökset vanhan Alvarin koulukiinteistön purkamiseksi on tehty aikanaan, mutta toimenpidettä ei olla voitu laittaa täytäntöön valitusten vuoksi. Nyt teknisen lautakunnan viimeisin päätös koulun purku-urakoitsijan valinnasta on saanut lainvoiman ja purkutyöt voidaan aloittaa loppusyksyn ja talven aikana.

 

Kotirannan kiinteistö on nyt tyhjä. Rakennus tyhjättiin kuntotutkimuksessa löydettyjen rakennusteknisten puutteiden ja niiden korjausten tekemisen mahdollistamiseksi. Kiinteistöä korjattiin kesän aikana ja syyskuun loppussa työt valmistuivat. Kiinteistö on nyt valmis vastaanottamaan työntekijät ja asiakkaat.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Merkitään tiedoksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Työsuojelupäällikkö Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838