Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 249



 

Vuoden 2023 ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman laadintaohje / Vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2024 -2025 taloussuunnitelma

 

Khall 22.08.2022 § 159 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kuntalain 410/ 2015 §: 110 mukaan; Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

 Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.                           

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin, Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta. Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025. 

 

Liite talousarvion laadintaohje

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen
2) antaa liitteenä olevan laadintaohjeen hallintokunnille.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Riikka Varila oli poissa kokouksesta klo 18:54 - 19:02 välisen ajan tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645

 

       --------

Khall 07.11.2022 § 210 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kunnanhallituksen jäsenille on toimitettu oheismateriaalina teknisen lautakunnan hyväksymä talousarvioesitys sekä esitys investoinneista.

 

 Kunnanhallituksen kuultavaksi on kutsuttu tekninen johtaja Martti Ranta

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) aloittaa talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2024-2025 luonnoksen käsittelyn
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Tekninen johtaja Martti Ranta oli kunnanhallituksen kuultavana tämän asian käsittelyn aluksi klo 18:02-19:26

 

 

        ------------

Khall 14.11.2022 § 221 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kunnanhallituksen kuultavaksi on kutsutttu sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto ja vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen ja liikuntasihteeri Tuomas Mikkola             

 

Kunnanhallituksen jäsenille on toimitettu oheismateriaalina tämänhetkisen valmistelutilanteen mukainen talousarviokirja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) jatkaa talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2024-2025 luonnoksen käsittelyä
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.

 

Käsittely: Puheenjohtaja ehdotti tämän asian käsittelyjärjestelyksi sitä, että sivistystoimen talousarvio käsitellään ja päätetään muilta osin, paitsi perusopetuksen osalta koska puheenjohtaja ilmoitti olevansa esteellinen perusopetuksen talousarvion käsittelyssä.

 

 Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Kunnanhallitus kuuli liikuntasihteeri Tuomas Mikkolaa 19:02 - 19:45 ja sivistys-johtaja rehtori Sanna Koivistoa 19:45 -  19:57 tämän asian käsittleyn aluksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin koskien sivistystoimen talousarvioesitystä perusopetuksen osiota lukuun ottamatta.

 

Puheenjohtaja Anne Haapa-aho ilmoitti esikoulun opettajana esteellisyytensä ja poistui kokouksesta perusopetuksen osion käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 20:15 - 20:45

 

 Käsittelyä jatkettiin niin, että  puheenjohtajana toimii varapuheenjohtaja Riikka Varila.

 

Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivistoa kuultiin perusopetuksen talousarvioesityksestä klo 20:15 - 20:42

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin koskien myös perusopetuken talousarvio-osiota.

 

        -----------

Khall 21.11.2022 § 228 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Talousarvion käsittelyä jatketaan niin, että kunnanhallitus kuulee rakennustarjastaja Katja Karosta ympärisölautakunnan ja hallintojohtaja Jaana Saloa kunnanhallituksen talousarvioesityksistä.

 

Kunnanhallituksen jäsenille on toimitettu oheismateriaalina tämänhetkisen valmistelutilanteen mukainen talousarviokirja.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) jatkaa talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2024-2025 luonnoksen käsittelyä
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Rakennustarkastaja Katja Karosta kuultiin ympärisöutakunnan talousarvioehdotuksesta ja hallintojohta Jaana Saloa kunnanhallituksen talousarvioesityksestä tämän asian käsittelyn aluksi.

 

        --------------

Khall 28.11.2022 § 240 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

 Talousarvion 2023 käyttötalousosa on valmis. Muun muassa investointiosa vaatii vielä valmistelua.

 

 Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2025 tuodaan kunnanhallitukseen  lopullisessa muodossaan kunnanvaltuustolle esitettäväksi 8.12.2022.

 

Liite luonnos Kuortaneen kunnan talousarviosta vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2025

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) jatkaa talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2024-2025 luonnoksen käsittelyä
2) antaa jatkovalmisteluohjeet

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Anne Haapa-aho esikoulun opettajana ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn kuluessa perusopetuksen tulosalueen käsittelyn ajaksi klo 18:30-18:40

 

Riikka Varila toimi tässä asiassa puheenjohtajana perusopteuksen tulosalueen käsittelyn ajan.

 

 

       -----------------

Khall 08.12.2022 § 249  

215/02.02.00/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Liitteenä olevan talousarvion 2023 laadinnassa ei ole huomioitu soteuudistuksen seurauksena tapahtuvaa Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän purkamista. Kuntayhtymän varat ja velat jaetaan jäsenkuntien vastattavaksi, mutta purkuprosessi on vielä kesken, joten sen taloudellisia vaikutuksia Kuortaneen kunnalle on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Muilta osin sote-uudistuksen vaikutukset on huomioitu.

 

Liite luonnos Kuortaneen kunnan talousarviosta vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2025

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä liitteenä olevan ehdotuksen vuoden 2023 talousarvioksi ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelmaksi.

 

Käsittely: Investointiosan käsittelyn kuluessa Riikka Varila esitti, että katuvalaistus Mäyry-Seinäjoen kunnanraja (-25) 400.00 euroa jaetaan kahdelle vuodelle niin, että vuodelle 2024 varataan 200.000 euroa ja vuodelle 2025 varataan 200.000 euroa. Juha-Matti Salimäki kannatti Varilan esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava, kannatettu esitys tulee asiasta suorittaa äänestys. Äänestysjärjestykseksi hän esitti että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät JAA, ja ne jotka kannattavat Varilan esitystä äänestävät EI.

 Äänestystavaksi hän esitti nimenhuutoäänestystä.

 

 Äänestysjärjestys ja äänestystapa hyväksyttiin.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin neljä (4) JAA -ääntä (Haapa-aho Anne, Lampinen Tauno, Mäki-Mustapää Eeli, Ylikantola Susanna) ja kolme EI -ääntä (Salimäki Juha-Matti, Santanen Alpo, Varila Riikka).

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin kokouksessa investointiosaan yksimielisesti tehdyillä seuraavilla muutoksilla täydennettynä:

- Uusi tai vähän käytetty tielana (-23) 55.000 euroa siirretään vuodelle 2024
- Kirkkotien pohjoisosan ja kantatie 66 varren kevyenliikenteen väylän suunnitteluun vuodelle 2023 varataan 20.000 euroa.

Lisäksi investointiosan Uintikeskuksen vuoden 2023 SVOP- sijoituksen summa muutetaan 219.000 euroksi kunnanhallituksen edellisen asiakohdan päätöksen mukaisesti.

Edelleen kunnanhallitus päätti valtuuttaa hallintojohtajan ja kunnanjohtajan tekemään edellä olevista muutoksista johtuvat korjaukset rahoitusosaan ja teknisluonteiset korjaukset talousarviokirjaan.

Korjattu talousarviokirja liitetään pöytäkirjaan.

 

Anne Haapa-aho esikoulun opettajana ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn kuluessa perusopetuksen tulosalueen käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 19:16-19:17.

 

Riikka Varila toimi tässä asiassa puheenjohtajana perusopteuksen tulosalueen käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

 

Riikka Varila Urheiluopistosäätiön ja Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ja Jaana Salo Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä investointiosan uintikeskuksen Svop-sijoitusta käsittelevän asian osalta ja poistuivat kokouksesta tämän kohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi  klo 19:21-19:22

 

Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki toimi pöytäkirjanpitäjänä em asiakohdassa.

 

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645