Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 252


 

Kuortaneen Uintikeskus Oy:n yhtiökokousedustajan nimeäminen

 

Khall 08.12.2022 § 252  

491/00.00.01.05/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

 Kuortaneen kunnan ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön omistama Kuortaneen Uintikeskus Oy on perustettu syksyllä 2022 (kunnanvaltuusto 26.9.2022 § 55). Yhtiö pitää tämänhetkisen tiedon mukaan yhtiökokouksensa 19.12.2022.

 

 Kunnan tulee nimetä yhtiökokousedustajansa yhtiöön.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus nimeää Kuortaneen kunnan yhtiökokousedustajan Kuortaneen Uintikeskus Oy:hyn käynnissä olevan valtuustokauden loppuun.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Tauno Lampisen Kuortaneen Uintikeskus Oy:n yhtiökokousedustajaksi kuluvan valtuustokauden loppuun saakka.

 

Riikka Varila Urheiluopistosäätiön ja Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ja Jaana Salo Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki toimi pöytäkirjanpitäjänä tässä pykälässä.

 

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645