Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 264


Hankintaohjeluonnos

 

Kuortaneen kunnan hankintaohje

 

Khall 19.12.2022 § 264  

34/00.01.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Elinkeinovastaava Aapo Petäjäniemi

 

Kuortaneen kunnassa on voimassa pienhankintaohje, joka on hyväksytty kunnanhallituksessa 31.10.2016 (§166). Hankintaohje on lakia täydentävä hankintayksiköitä ohjaava ohje. Kunnan sisäisissä ja sidosryhmien kanssa käydyissä keskusteluissa on nähty päivitystarvetta nykyiselle ohjeelle.

 

Uusi hankintaohje korvaa vanhan pienhankintaohjeen ja kattaa pienhankintojen lisäksi myös kynnysarvot ylittävät hankinnat. Hankintaohjeen merkitys on korkeampi kynnysarvot alittavissa hankinnoissa, kun taas kynnysarvot ylittäviä hankinnoissa hankintalaki ohjaa pitkälti prosesseja. Ohjetta on valmisteltu yhteistyössä hankintoja tekevien viranhaltijoiden kanssa sekä käsitelty elinkeinotoimikunnassa, jossa on mukana myös yrittäjäjärjestöjen edustajia.

 

Hankinnoissa pyritään hyödyntämään olemassa olevia kilpailuolosuhteita ja pyritään kokonaistaloudellisesti edullisimpaan lopputulokseen. Ohjeessa on määritelty yleisiä hankintaperiaatteita ja hankintojen organisointia sekä eritelty toimintaperiaatteita ja -prosesseja eri kokoisissa hankinnoissa. Käyttöön otettavan toimittajarekisterin avulla pyritään kehittämään hankintojen avoimuutta sekä tilaajien ja toimittajien vuoropuhelua.

 

Liite Hankintaohjeluonnos

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen Kuortaneen kunnan hankintaohjeeksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Elinkeinovastaava Aapo Petäjäniemeä kuultiin asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn aluksi klo 18:12 - 18:32

 

 

Lisätietojen antaja Elinkeinovastaava Aapo Petäjäniemi, aapo.petajaniemi@kuortane.fi, 040 505 7802