Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 157


 

Kulttuuritoimen toiminta-avustukset 2023

 

Sivla 24.05.2023 § 157  

    

 

 

Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Jonna Hakala 

 

Kuortaneen kunnan kulttuuritoimen avustukset ovat olleet julkisesti haettavina 23.4.2023 mennessä. Ilmoitus on julkaistu virallisesti sanomalehdissä sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja nettisivulla.

 

Sivistyslautakunnan talousarvioon on varattu vuodelle 2023 kohtaan kulttuuritoimen tukeminen 21 000 €. Avustusten hakijoita oli määräaikaan mennessä 7 yhdistystä/toimijaa ja haettu avustussumma oli yhteensä 29 700 €. 

 

Avustuksia jaetaan yhteensä 18?250 €, jakamatta jää 2750 €. Loput 2750 € jaetaan syksyllä. 

 

  1. Leppälän maa- ja kotitalousseura

 

Haettu:

Kohde

Esiintyjien palkkiot

13 000 €

Esiintymislavan rakentaminen ja äänentoisto

5000 €

Festivaalialueen aitaaminen

1000 €

Järjestyksenvalvonta ja ensiapu

2500 €

Logistiikkakulut

900 €

Yhteensä

22400 €

 

Esitys:

Kohde

Esiintyjien palkkiot

7000 €

Esiintymislavan rakentaminen ja äänentoisto

2500 €

Festivaalialueen aitaaminen

500 €

Järjestyksenvalvonta ja ensiapu

1000

Logistiikkakulut

0 €

Yhteensä

11?000

 

 

  1. Kuurtanes-Seura ry

 

Haettu:

Kohde

Toiminnan mahdollistaminen

 

Museo-oppaan palkkaaminen 

 

Museokuhinoiden järjestäminen 

 

Museoalueiden ylläpito

 

Yhteensä

3500

 

Esitys:

Kohde

Toiminnan mahdollistaminen

 

Museo-oppaan palkkaaminen 

 

Museokuhinoiden järjestäminen 

 

Museoalueiden ylläpito

 

Yhteensä

3500

 

 

 

 

 

  1. Salmen kyläseura ry

 

Haettu:

Kohde

Ruskaryhmän toiminnan jatkaminen

1000 €

Salmen soitto -yhteislaulutilaisuuden järjestäminen

500 € 

Yhteensä

1500

 

Esitys:

Kohde

Ruskaryhmän toiminnan jatkaminen

1000 €

Salmen soitto -yhteislaulutilaisuuden järjestäminen

500 € 

Yhteensä

1500

 

 

  1. Botnia Big Band ry

 

 Haettu:

Kohde

Kuhinasoitto Urheiluopistolla: äänentoistokulut ja matkakulut

500 €

Yhteensä

500 €

 

 Esitys:

Kohde

Kuhinasoitto Urheiluopistolla

 

äänentoistokulut

450 €

matkakulut

0 €

Yhteensä

450

 

 

  1. Kuortaneen Soittokunta ry

 

Haettu:

Kohde

Kuortaneen soittokunnan esiintymiset 2023 

 

Kuhinoiden avaussoitto

 

Kuurtanespäivän konsertti

 

Kesäsoitto 

 

Yhteensä

400 €

 

Esitys:

Kohde

Kuortaneen soittokunnan esiintymiset 2023 

 

Kuhinoiden avaussoitto

 

Kuurtanespäivän konsertti

 

Kesäsoitto 

 

Yhteensä

400 €

 

 

  1. Heikki Klemetti seura ry

 

Haettu:

Kohde

Konsertin järjestäminen Hiippakuntakartanossa 9/2023

900 € 

Yhteensä

900 € 

 

Esitys:

Kohde

Konsertin järjestäminen Hiippakuntakartanossa 9/2023

900 € 

Yhteensä

900 € 

 

 

 

  1. Canto-ryhmä

 

Haettu:

Kohde

Canto Con Amore -konsertti kirkossa 

 

Syksylle suunnitteilla saman ohjelman konsertteja maakuntaan

 

Yhteensä

500 € 

 

Esitys:

Kohde

Canto Con Amore -konsertti kirkossa 

 

Syksylle suunnitteilla saman ohjelman konsertteja maakuntaan

 

Yhteensä

500 € 

 

 

Esittelijä Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää myöntää avustukset vapaa-aikasihteerin ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Vapaa-aikasihteeri Jonna Hakala, jonna.hakala@edu.kuortane.fi, p. 0400 139 813