Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 158


 

Liikuntatoimen avustukset 2023

 

Sivla 24.05.2023 § 158  

    

 

 

Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Jonna Hakala 

 

Kuortaneen kunnan liikuntatoimen avustukset ovat olleet julkisesti haettavina 23.4.2023 mennessä. Ilmoitus on julkaistu virallisesti sanomalehdissä, kunnan virallisella ilmoitustaululla ja kunnan nettisivuilla. Lisäksi ilmoitus on annettu sähköpostitse liikuntaa järjestäville yhdistyksille sekä niiden jaostoille.

 

Sivistyslautakunnan talousarvioon on varattu vuodelle 2023 kohtaan liikuntatoimen avustukset yhteisöille yhteensä 34 000 €. Avustuksia jaetaan perus- ja erityistoimintaan, tilavuokriin sekä koulutuksiin. Yleis- ja tila-avustusta jaetaan keväällä, ja muita avustuksia voi hakea ympäri vuoden, joista osa jätetään syksyllä jaettavaksi. Keväällä avustusten hakijoina oli määräaikaan mennessä kymmenen yhdistystä tai hakijaa.

 

Yleisavustus 11 000 €

 

Anottu:

Hakija

Kuortaneen Kunto ry (KuKu)

20 000

Malluusen Frisbeegolfseura ry

2 000

Kuortane Golf ry

2 500

Yhteensä

24 500

 

Esitys:

Hakija

Kuortaneen Kunto ry (KuKu)

9 250

Malluusen Frisbeegolfseura ry

750

Kuortane Golf ry

1 000

Yhteensä

11 000

 

Tila-avustus 9 000 €

 

Anottu:

Hakija

Tila

KuKu / Jääkiekkojaosto

Jäähalli

4 900

KuKu / Painijaosto

Urheiluopisto

4 915

KuKu / Salibandyjaosto

Kuortanehalli & I-Mediat Areena

7 950

KuKu / Nyrkkeilyjaosto

Urheiluopisto

1 904,40

Yhteensä

 

19669,40

 

Esitys:

Hakija

Tila

KuKu / Jääkiekkojaosto

Jäähalli

3 300

KuKu / Painijaosto

Urheiluopisto

2 000

KuKu / Salibandyjaosto

Kuortanehalli & I-Mediat Areena

2 800

KuKu / Nyrkkeilyjaosto

Urheiluopisto

900

Yhteensä

 

9 000

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erityisavustus 13 000 €

 

Haettu:

Hakija

Asia

KuKu / Salibandyjaosto

Harrastusvälineet ja pelipaidat

2 000

KuKu / Jääkiekkojaosto

Kiekko- ja luistelukoulu

1 100

KuKu / Nyrkkeilyjaosto

Harrastusvälineet ja edustusasut

2 682,60

KuKu / Yleisurheilujaosto

SM-kilpailujen järjestämiskulut

500

Kuortane Golf ry

Perheenä pelaamaan -toiminta

3 500

Eläkeliitto Kuortaneen yhdistys ry

Riksapyörän hankinta

1 000

Kuortaneen Latu ry

Maastopyöräreitistö

73 277,20

Yhteensä

 

84 059,80

 

Esitys:

Hakija

Asia

KuKu / Salibandyjaosto

Harrastusvälineet ja pelipaidat

1 500

KuKu / Jääkiekkojaosto

Kiekko- ja luistelukoulu

900

KuKu / Nyrkkeilyjaosto

Harrastusvälineet ja edustusasut

1 950

KuKu / Yleisurheilujaosto

SM-kilpailujen järjestämiskulut

500

Kuortane Golf ry

Perheenä pelaamaan -toiminta

1 500

Eläkeliitto Kuortaneen yhdistys ry

Riksapyörän hankinta

700

Kuortaneen Latu ry

Maastopyöräreitistö

2 450

Yhteensä

 

9 550

 

Erityisavustuksia jää jaettavaksi myöhempänä ajankohtana 3 450 €.

 

Koulutusavustus 1 000 €

 

Haettu:

Hakija

Asia

KuKu / Salibandyjaosto

Ohjaaja- ja toimitsijakoulutus

400

KuKu / Nyrkkeilyjaosto

Tuomarikoulutus

200

Yhteensä

 

600

 

Esitys:

Hakija

Asia

KuKu / Salibandyjaosto

Ohjaaja- ja toimitsijakoulutus

400

KuKu / Nyrkkeilyjaosto

Tuomarikoulutus

200

Yhteensä

 

600

 

Koulutusavustuksia jää jaettavaksi myöhempänä ajankohtana 400 €.

 

---

 

Lautakunnan jäsen Virpi Ruismäki jääväsi itsensä (Kuortaneen MLL:n paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen) ja poistui paikalta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Esittelijä Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää myöntää avustukset vapaa-aikasihteerin ehdotusten mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Vapaa-aikasihteeri Jonna Hakala, jonna.hakala@edu.kuortane.fi, p. 0400 139 813