Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 372


 

Kunnan esitys Järvinet Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä

 

Khall 22.05.2023 § 372  

946/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

  

 Järvinet Oy:n yhtiökokous pidetään 15.6.2021 klo 12.00. Yhtiökokouksessa mm. valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet.

 

 Osakassopimuksen mukaan yhtiön hallitukseen valitaan yksi varsinainen edustaja omistajaorganisaatiosta (tasaomistus 26 A-osaketta). Kuortaneen kunnalla on tasaomistus osakkeita, joten kunnasta nimetään ainoastaan yksi varsinainen edustaja. Muut kuin tasaomistuksen osakemäärän omaavat saavat kukin yhden varajäsenen paikan.

 

 Kuortaneen kunnasta yhtiön hallituksen jäsenenä on toiminut Jukka Rantanen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää tehdä esityksensä Järvinet Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää Järvinet Oy:n hallitukseen valittavaksi jäseneksi Jukka Rantasen.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 4066 645