Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 31


 

Vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

 

Tarkla 23.05.2023 § 31  

958/00.03.01/2023  

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan on tilintarkastajan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.  Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenille ja asianomaisen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä, eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus.  Muistutusta ei voi kohdistaa valtuustoon. Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selvitys sekä kunnanhallituksen lausunto.  Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta.

 

Kunnan tilintarkastaja on antanut 23.5.2023 päivätyn tilintarkastuskertomuksen vuoden 2022 tilintarkastuksesta.  Tilintarkastuskertomus on jaettu lautakunnan jäsenille.

    

 

Puheenjohtajan päätösehdotus:

 

 Todetaan, ettei tilintarkastuskertomukseen sisälly kuntalain tarkoittamia muistutuksia.

Tarkastuslautakunta päättää
1. saattaa vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi
2. esittää, että tilinpäätös 1.1.-31.12.2022 hyväksytään
3. esittää, että hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus

 

Päätös: Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdotus