Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 65


 

Riskienhallinta, arviointi ja raportointi

 

Tekla 10.10.2023 § 65  

1276/00.03.01/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 Kuortaneen kunnassa hyväksyttiin riskienhallinnan ohje lokakuussa 2018, minkä jälkeen havaitut riskit arvioitiin laajasti kunnan kaikilla toimialoilla ja kaikissa yksi-köissä. Ohjeen mukaan riskienhallinnan tulee liittyä osana vuosittaiseen toiminnan ja talouden suunnitteluun.  Vuoden 2023 talousarviossa toiminnan suunnittelun vuosikalenterissa on syyskuulle kirjattu, että hallintokunnat ja tytäryhtiöt arvioivat ja raportoivat riskit talousarvioesityksensä yhteydessä.

 

 Riskien tunnistamisen tavoitteena on luoda kattava luettelo riskeistä. Jotka voivat estää tavoitteiden saavuttamisen ja haitata tai viivästyttää sitä. Tärkeää on tunnis-taa myös sellainen riski, joka liittyy jonkin mahdollisuuden hyödyntämättä jättämi-seen. Riskien tunnistaminen mahdollisimman kattavasti on tärkeää, koska tunnis-tamattomia riskejä ei voi hallita.

 

 Syksyn 2023 arviointitilanteessa käydään läpi edellisessä arvioinnissa havaitut ris-kit etenkin niihin kohdistuneiden toimenpiteiden vaikutus riskitasoon. Mikäli toi-menpiteet havaittujen riskien hallitsemiseksi vaativat investointeja, tulee ne huo-mioida talousarviossa.                                                                                                                                            

 

 Toiminnalliset riskit:

 

 - Vesi- ja viemärilaitoksen osalta energian saantihäiriöt; Porrasojalla vesisäiliötila-vuutta normaalioloissa kuitenkin riittävästi. Tukkuvesitoimittajalla Lappavesi Oy:llä on tarpeelliset varavoimalähteet veden pumppaamiseksi.

 

 -Energiakriisin aiheuttamat lyhytaikaiset sähkökatkokset; Kunnalle on hankittu varavoimakoneita ja ennakkosuunnitelmaa on laadittu.

 

 -Sodanuhka, varaosien saannin estyminen; Varastojen säännöllinen inventaario.

 

 - Vesijohtoverkoston saastuminen jätevesipumppaamoissa sijaitsevien vesijohto-jen kautta, jos ne rikkoontuvat; Lisätty ja lisätään edelleen takaiskuventtiilejä pumppaamoihin. Ylä- ja alavesisäiliöiden säännöllinen tarkastus ja puhdistus.

 

 - Tilapalvelussa kadonneen avaimen avulla tunkeudutaan luvattomasti julkisiin tiloihin; Vapaat avaimet säilytetään huolellisesti olemassa olevan suunnitelman mukaan ja henkilökuntaa on kehotettu huolehtimaan erityisellä tarkkuudella omista avaimistaan.

 

 - Tilapalvelussa luottamuksellisten tietojen vuotaminen; Keittiöllä näkyvillä asiakastietoja. Tiedot jatkossa näkyvillä vain työaikana, jonka jälkeen ne siirretään lukittuun tilaan. Keskuskeittiötoiminnat on In-House yhtiö Kokkaamon hallinnassa.

   

 Vahinkoriskit:

 

 - Vesi- ja viemärilaitoksen osalta putkirikko; Sekä vanhaa vesijohto- että jätevesi-verkostoa on uusittu ja saneerattu erillisen suunnitelman mukaan. Hanke jatkuu edelleen. Talousarviovuodelle 2024 ja suunnitelmavuosille 2025-2026 on varattu määrärahat parantamishankkeisiin.

 

 - Tilapalvelussa rakennuspalo; Estetään säännöllisillä palotarkastuksilla ja pitämäl-lä pelastussuunnitelmat ajan tasalla; Näin on toimittu kuluvan vuodenkin aikana ja käytäntöä jatketaan.

 

 - Ruoanvalmistuskalusto hajoaa tai astianpesukone menee rikki; Vaihtoehtoisen valmistusmenetelmän kehittäminen ja kertakäyttöastioiden varaaminen. Nämä toiminnot on In-House yhtiö Kokkaamon varautumisessa.

      

 Strategiset riskit:

 

 - Henkilökunnan sairastuminen. Jos vesilaitoksen henkilökunta ja laitosmiehet sai-rastuvat samanaikaisesti tai kouluissa ei ole yhtään palvelutyöntekijää; Henkilö-kuntaa on muistutettu huolehtimaan henkiökohtaisen kunnon ja terveyden ylläpi-dosta. Tilapalveluun onnistuttu rekrytoimaan eläköityneiden työntekijöiden tilalle moniosaajia. Vuoden 2023 syksyllä aloitti uusi kunnanrakennusmestari virassa.

 

 -Kaukolämmön saatavuuden varmistaminen; Käydään läpi yhdessä kaukolämmön toimittajan kanssa heidän varautumissuunnitelma häiriötilanteissa. Kunta rakentanut myös kiinteistöjä, joissa on vaihtoehtoinen lämmitysjärjestelmä (maalämpö ja ilmalämpöpumpputekniika).

  

 

 Taloudellinen riski:

 

 - Hyvinvointialue ei vuokraa kaikkia sovittuja kunnan sote-kiinteistöjä käyttöönsä. Pidetään tilat hyvässä kunnossa, ettei tekosyitä vuokraamisen sopimiselle löydy.

 

 - In-House yhtiön kylmälaitteet hajoavat ja elintarvikkeet siten pilaantuvat työajan jälkeen; Kylmiöissä hälytysjärjestelmä joka ohjautuu päivystävälle laitosmiehelle. Yhteistyö kunnan ja In-House yhtiön välillä.

 

-Kunnan tytäryhtiöiden mahdollinen siirtyminen käyttämään yksityisiä kiinteistöhuoltoyhtiöitä kunnan oman tilapalveluiden sijaan; tekninen toimi menettää myyntituloja             

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee esittelytekstissä olevan päivitetyn riskitaulukon tiedokseen saatetuksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838