Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 426



 

Aiesopimus liittyen Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalla -hankkeeseen

 

Khall 04.09.2023 § 426  

1199/00.01.05/2023  

 

 

Valmistelija 

 Nuoriso- ja kulttuurisihteeri Annukka Salminen

 Vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki 

 

 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on lähestynyt muun muassa Kuortaneen kuntaa liittyen aiesopimukseen koskien yhteistyötä vuonna 2024 hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kesken Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen toteutuksessa.

 

 Sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut haettavaksi valtionavustusta ruoka-aputoiminnan järjestämisen kustannuksiin. Valtion talousarviossa vuoden 2023 osalta on varattu jaettavaksi 1 831 000 euroa. Alueittain jaettava summa on suhteutettu asukasmäärän ja hankehakemukseen. Jos kaikki alueet osallistuvat rahoituksen hakemiseen, olisi valtionavustuksen alin laskennallinen määrä Etelä-Pohjanmaalle 63 090 €. Ruoka-aputoiminnan järjestämisen avustuksesta on mahdollisuus käyttää enintään 10 % hankkeen hankehallinnoijan hallinnollisiin kustannuksiin. Raha myönnetään vuodelle 2024. Lisätietoa STM:n sivuilla https://stm.fi/vuoden-2023-valtionavustushaut.

 

 Ruoka-aputoiminta tukee heikommassa asemassa olevia ja on tärkeää yhdyspintatyötä kuntien, järjestöjen, seurakuntien, yritysten ja hyvinvointialueen kesken. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on hankkeen hallinnoija. Valtionapu kohdennetaan hankehallinnoijan kautta edelleen osatoteuttajille eli alueella toimiville ruoka-aputoimijoille (järjestöt ja seurakunnat, jotka eivät saa tukea kirkollisverosta) yhteisen hankesuunnitelman mukaisesti. Varsinainen hanke toteutuu hankkeen osatoteuttajien toimesta yhteistyössä kuntien ja hyvinvointialueen kanssa. Hankkeen myöntämisperusteissa edellytetään, että hankehakemuksessa on kuvattu hyvinvointialueen ja kuntien osuus.

 

 Hankkeeseen sitoutuminen ja toimenpiteisiin osallistuminen ei edellytä kunnalta erillistä taloudellista resursointia. Hankkeen tavoitteita voidaan edistää kunnan olemassa olevan toiminnan sisällä ja niistä saattaa syntyä välillisiä kustannuksia.

 

 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue pyytää, että kunta sitoutuu aiesopimuksella edistämään ruoka-aputoimintaan liittyvää yhteistyötä hankkeen kanssa.

 

Liite Sopimusluonnos

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan sopimusluonnoksen Etelä-Pohjanmaan hyvinvoitialueen ja Kuortaneen kunnan aiesopimukseksi liittyen Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalla -hankkeeseen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Nuoriso- ja kulttuurisihteeri Annukka Salminen, annukka.salminen@kuortane.fi, 040 739 4451