Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 467


 

Talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025 -2026

 

Khall 21.08.2023 § 415 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Kuntalain 410/ 2015 §: 110 mukaan; Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

 Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.                           

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin, Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta. Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026. 

 

Liite Talousarvion laadintaohje

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen ohjaamaan talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025 - 2026 valmistelua.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645

 Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803

 

       -----------

Khall 23.10.2023 § 455 

 

 

 

Valmistelija Hallntojohtaja Jaana Salo

 

 Kunnanhallituksen jäsenille on toimitettu oheismateriaalina teknisen lautakunnan hyväksymä talousarvioesitys sekä esitys investoinneista.

 

 Kunnanhallituksen kuultavaksi on kutsuttu tekninen johtaja Martti Ranta

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) aloittaa vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman luonnoksen käsittelyn
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 Tekninen johtaja Martti Ranta oli asiantuntijana kunnanhallituksen kuultavana tämän asiakohdan aluksi klo 18:48-20:07

 

        ----------

Khall 06.11.2023 § 467  

1141/02.02.00/2023  

 

Valmistelija Hallntojohtaja Jaana Salo

 

 Kunnanhallituksen jäsenille on toimitettu oheismateriaalina sivistyslautakunnan hyväksymä talousarvioesitys sekä päivitetty esitys investoinneista.

 

 Kunnanhallituksen kuultavaksi on kutsuttu sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) jatkaa vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman luonnoksen käsittelyä
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto oli asiantuntijana kunnanhallituksen kuultavana tämän asiakohdan aluksi klo 18:03-18:18

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645