Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 471


 

Väliaikaisrahoituksen myöntäminen Ruonan Rinki ry:lle

 

Khall 06.11.2023 § 471  

1339/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Elinkeinovastaava Aapo Petäjäniemi

 

 Ruonan Rinki ry on lähestynyt kuntaa seuraavalla yhteydenotolla:

 

 "Yhdistyksemme on hakemassa ELY-keskuksen EU-ilmastotavoitteisiin liittyvää hankerahoitusta. Yhdistyksen tukikohtana ja kylän keskeisen kohtaamispaikkana toimii vanha kyläkoulu. Vaikka talvisaikaan kiinteistön lämpötila lasketaan mahdollisuuksien mukaan, on lämmityskulujen aiheuttama sähkönkulutus yhdistyksen taloudelle kohtuutonta. Aurinkopaneelien asentamisella voitaisiin vuosittaista sähkölaskua alentaa merkittävästi.

 

 ELY-keskus myöntää hankkeeseen rahoitusta enimmillään 80%. Loput kustannuksista ketaan talkootyöllä ja Omasp-säätiöltä saadulla 2500 uron suusuisella avustuksella. Aurinkovoimalan kokonaiskustannukseksi on arvioitu 38 000 euroa. ELY-keskus ei voi myöntää rahoitusta, ellei yhdistyksellä ole hankemuksen liitteenä Kuortaneen kunnanhallituksen päätöstä väliaikaisrahoituksen myöntämisestä.

 

 Viitaten kuortaneen kunnanvaltuuston päätökseen 7.3.2022 §30 pyydämme kunnioittavasti, että kunnanhallitus myöntäisi ehdollisena väliaikaisrahoituksen Ruonan Rinki ry:n aurinkovoimalahankkeeseen. Saatuamme ELY:n rahoituspäätöksen, toimitamme sen välittömästi Kuortaneen kunnalle."

 

Kunnanvaltuusto on 7.3.2022 § 12 hyväksynyt väliaikaisrahoituksen käyttöönoton tilapäislainaa myöntämällä, sisältäen seuraavat ehdot:

 

1)      Lyhytaikaista lainaa voidaan myöntää Kuortaneella toteutettavan yleishyödyllisen hankkeen väliaikaiseen rahoittamiseen.

 

2)      Hakijan on oltava rekisteröity yhdistys ja sen kotipaikka on Kuortane.

 

3)      Lainaa myönnetään vain sellaiselle yhdistykselle, joka on saanut hankkeeseen myönteisen avustuspäätöksen Leaderiltä, ELY:stä tai muusta vastaavasta julkisesta organisaatiosta.

 

4)      Laina myönnetään harkinnanvaraisesti hakemuksen perusteella.

 

5)      Vapaamuotoisen hakemukseen tulee liittää:

 

- rahoittajan päätös rahoituksen myöntämisestä,

- yhdistyksen hallituksen päätös väliaikaisrahoituksen hakemisesta Kuortaneen kunnalta,

 

6)      Lainaa voidaan myöntää enintään myönnetyn julkisen tuen määrä.

 

7)      Lainasta laaditaan velkakirja. Vakuutena kunnalle toimii myönteinen avustuspäätös.

 

8)      Laina on maksettava takaisin viimeistään välittömästi tuen maksatuksen jälkeen. Lainan viivästyskorko on voimassa olevan korkolain mukainen.

 

9)      Merkittävät muutokset hankkeeseen, kuten hankeajan pidentyminen, vaativat hyväksymisen myös kunnalta.

 

10)  Kunnanhallitus voi myöntää väliaikaisrahoitusta valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaan.

 

11)  Lainaa voidaan nostaa toteutuneiden kustannusten mukaan.

 

Hakemuksen liitteenä toimitettiin 5.10.2023 pidetyn johtokunnan kokouksen pöytäkirja, jonka 5§ yhdistys päättää tehdä hakemuksen Kuortaneen kunnanhallitukselle väliaikaisen rahoituksen saamiseksi aurinkopaneelihankkeeseen.

 

Hakemuksesta puuttuu rahoituspäätös mutta sisältää hakemuskoosteen. Hakemuskoosteessa hankkeen julkinen kuvaus on:

 

 " Ruonan Rinki ry Kuortaneella investoi aurinkovoimalan hankintaan. Tavoitteena on kylätalon sähkölämmityksestä aiheutuvien kustannusten madaltaminen ja

ympäristökuormituksen vähentäminen. Hankkeen toteutuksen avulla on

mahdollista ylläpitää kylätalon toimintaa ja taata aktiivisen kylätoiminnan

jatkuvuus. Investoinnin vaikutus hyödyttää kyläläisten lisäksi muita kuortanelaisia,

kesäasukkaita sekä matkailijoita. Osittainen siirtyminen aurinkovoiman käyttöön

nähdään tärkeänä konkreettisena ilmastotekona pienentämässä omalta osaltaan

 hiilijalanjälkeä."

 

 Hakemuskoosteen mukaan hankkeen kokonaiskustannukset ovat 37 343 euroa, josta hankkeen julkinen tuki 32 306,40 euroa ja yksityisen rahoituksen osuus 5036,60 euroa. Kustannukset jakautuvat koneisiin, laitteisiin ja kalustoon 23 850 euroa ja rakentamiseen 13 493 euroa.

 

 Koska ELY-keskus vaatii tiedon väliaikaisrahoituksesta mukaan hakemukseen, on perusteltua myöntää väliaikaisrahoitus ehdollisena liitteenä olevan hakemuskoosteen mukaiselle päätökselle. Lopullisen päätöksen saatuaan Ruonan Rinki ry toimittaa hakemuskoosteen mukaisen rahoituspäätöksen kuntaan, jolloin hakemus täyttää väliaikaisrahoitukselle asetetut ehdot ja voidaan hyväksyä.

 

 Kunnan tilapäislainoitus yhdistykselle on perusteltua, jotta sillä on mahdollisuudet alkaa toteuttamaan kehittämishankettaan jo ennen julkisen tuen maksatusta. Hanke vahvistaa yhdistyksen taloudellista kestävyyttä sekä edistää yhdistyksen ja kylätalon toiminan kehittämistä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää Ruonan Rinki ry:lle sen anomuksen mukaisen enintään 32 306,40 euron väliaikaisrahoituksen Aurinkovoimala investointihankkeelle. Päätös on ehdollinen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadulle hakemuskoosteen mukaiselle rahoituspäätökselle.

Laina maksetaan takaisin viimeistään välittömästi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun tuen maksatuksen jälkeen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 

Seppo Palomäki Ruonan Rinki ry:n rahanstonhoitajana ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän aian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Annu Ridanpää-Taittonen palasi kokoukseen klo 19:40 tämän asian käsittelyn aikana.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645