Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 64



 

Rakennuslupa kiinteistöllä 300-401-31-294

 

Ympla 11.12.2023 § 64  

1330/10.03.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Katja Karonen

 

 Kuortaneen energiaosuuskunta hakee lupaa Biokaasulaitokselle kiinteistölle 300-401-31-294.

 

Biokaasulaitos tulee käyttämään syötteenään paikallisen maatalouden lietelanta- ja nurmimassoja. Näistä syötteistä bk-laitos tuottaa biokaasua paikallisen energiatuotannon käyttöön. Jäännösmassa hyödynnetään paikallisen maatalouden lannoitteena.

 

Perustettavalle kiinteistölle suunnitellaan rakennettavaksi biokaasun tuottamista varten betoninen reaktoriallas, joka on sääsuojattu ja sisältää kaasumuodostumistilan sääsuojan alla. Reaktorin kuvun muoto on puolipallo, reaktorin halkaisija n. 26 metriä. Reaktorin pohjakorko on yleensä 0- -4 m maanpinnasta. Kokonaiskorkeutta reaktorille tulee+13-18 m maanpinnan yläpuolelle, riippuen pohjan korkotasosta.

 

Jäännösmassaa säilytetään ns rejektialtaassa, joka kohteessa olisi n 33 m halkaisijaltaan oleva betoniallas. Allas on katettu sääsuojalla, jonka huipun korkeus on maanpinnan tason yläpuolella n. +6-8 m.

 

Kiinteistölle rakennetaan syötteen säilyttämistä varten nurmiauma, joka on seiniltään ja lattiapinnaltaan tiivis.(betoni/asf.)  Nurmiauman koko on esitetty asemapiirroksessa. Nurmiauman syöteoperointia varten rakennetaan ajoramppi, jonka avulla reaktoriin voidaan syöttää nurmimassaa.

 

Nestemäisen syötteen vastaanottoa varten rakennetaan reaktorin läheisyyteen syötteen vastaanottoallas, jonka koko on n. 16 m2, 50 m3. Jäännösmassan poisvientiä varten rakennetaan rejektialtaan viereen pumppaamokaivo, josta säiliökuljetukseen siirto tapahtuu.

 

Biokaasulaitoksen logistiikkapiha-alueet päällystetään asfaltilla, muut alueet sorapinnalla. Laitosalueelle voi sijoittua lisäksi mahdollinen sähkömuuntamo sekä muita prosessi/vesiteknisiä rakennelmia ja -laitteita.

 

Rakennusvalvonta on kuullut naapurit ja pyytänyt lausunnot viranomaisilta.

 

Liitteet asemapiirros

 julkisivut

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Katja Karonen

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta myöntää rakennusluvan, rakentamisessa otettava huomioon saadut viranomaislausunnoissa ilmitulleet määräykset ja ehdot

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan tiedoksi, että varajäsen Jari Kamunen Kuortaneen energiaosuuskunnan hallituksen jäsenenä ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 

Lisätietojen antaja  Rakennustarkastaja Katja Karonen, katja.karonen@kuortane.fi 0400-179467