Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 499



 

Lausunto Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotuksesta

 

Khall 18.12.2023 § 499  

1509/00.01.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 Rakennustarkastaja Katja Karonen

 Tekninen johtaja Martti Ranta

 Elinkeinovastaava Aapo Petäjäniemi 

 

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus on päättänyt kokouksessaan 27.11.2023 pyytää EteläPohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotusaineistosta lausuntoja MRA 13 §:n mukaisesti ELY-keskukselta, kunnilta, kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maakuntien liitoilta, maakuntakaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä sekä niiltä ministeriöiltä, joita asia koskee, ennen kuin kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

 

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 sisältää kaikki alueidenkäytön teemat eli aluerakenteen, liikenteen ja teknisen huollon verkostojen, viherrakenteen, luonnonvarojen, energiatuotannon ja kulttuuriympäristöjen teemat sekä alueelliset kehittämisperiaatteet. Kaavaehdotukseen liittyvä aineisto on nähtävillä Etelä-Pohjanmaan liiton toimistolla sekä liiton verkkosivuilla www.epliitto.fi/maakuntakaava.

 

Etelä-Pohjanmaan liitto pyytää kaavaehdotuksesta lausuntoa 10.1.2024 mennessä. Lausunnon voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@etela-pohjanmaa.fi tai postitse Etelä-Pohjanmaan liitto, PL 109, 60101 Seinäjoki.

 

Liite Lausunto

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus antaa Kuortaneen kunnan puolesta Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotuksesta liitteenä olevan lausunnon.

 

Käsittely: Asiasta käydyn keskustelun kuluessa Tauno Lampinen estitti, että Napalan aluetta  ja Hietaharjun aluetta koskevat merkinnät poistetaan tuulivoimakaavaluonnoksesta. Lampisen esitystä ei kannatettu.

 

 Lampinen esitti, että asia jätetään pöydälle. Pöydällejättöesitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 Tauno Lampinen jätti asiaan eriävän mielipiteen.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645