Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 8


 

Ympäristölautakunnan avustukset v. 2023

 

Ympla 14.02.2023 § 8  

657/02.05.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola

 

 Ympäristölautakunnan vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelmassa on 5 000 € määräraha ympäristön, erityisesti vesistöjen tilan parantamiseksi tarkoitettuihin hankkeisiin. Avustusta voidaan hakea hoitokalastukseen sekä vesistöjen virkistyskäytön ja -laadun parantamiseen, mm. vesikasvillisuuden niittoon, rantojen ruoppaamiseen sekä sellaisten kosteikkojen ja laskeutusaltaiden rakentamiseen, joilla vesistöön johtuvaa ravinnekuormitusta voidaan pienentää. Suoritettavat toimenpiteet eivät saa olla vesilain vastaisia. Avustukset on julistettu haettavaksi kunnan ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Avustushakemukset tuli olla perillä 1.2.2023 mennessä. Määräaikaan mennessä ympäristölautakunnalle on jätetty kolme hakemusta hakemusta. Salmen kyläseura ry on hakenut vesikasvillisuuden niittoon 1 000 €, Kuortaneen kalastusseura ry hoitokalastukseen, vesikasvillisuuden niittoon ja rapukannan elvyttämiseen 5000 € ja Porraslampiseura ry hoitonuottauksiin, niittoihin, laskeutusaltaiden tyhjennyksiin sekä kalustovarastoon 5000 €. Hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.                           

 

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää jakaa avustukset seuraavasti:

 

  • Salmen kyläseuralle vesikasvillisuuden niittoon 500 €.  Niittotoimenpiteistä tulee tehdä ilmoitus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 30 päivää ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Niittotoimenpiteitä ei saa suorittaa vesilintujen pesimisaikana. Niitetty vesikasvillisuus tulee kerätä pois vesistöstä.

 

  • Kuortaneen kalastusseura ry hoitokalastukseen, vesikasvillisuuden niittoon ja rapukannan elvyttämiseen 2500 €. Niittotoimenpiteistä tulee tehdä ilmoitus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 30 päivää ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Niittotoimenpiteitä ei saa suorittaa vesilintujen pesimisaikana. Niitetty vesikasvillisuus tulee kerätä pois vesistöstä.

 

  • Porraslampiseura ry:lle hoitonuottauksiin, niittoihin, laskeutusaltaiden tyhjennyksiin sekä kalustovarastoon 2000 €. Niittotoimenpiteistä tulee tehdä ilmoitus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 30 päivää ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Niittotoimenpiteitä ei saa suorittaa vesilintujen pesimisaikana. Niitetty vesikasvillisuus tulee kerätä pois vesistöstä.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 Kirsti Lampinen, jonka hallintolain tarkoittama läheinen on asianosaisena ja Alpo Santanen Salmen kyläseuran hallituksen jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä, ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Lisätietojen antaja Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola, jukka.kotola@kuortane.fi 0400 012 129