Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistoiminta ja työsuojelutoimikunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 3


 

 

 

Työpaikkaohjaajan tehtävissä toimivien TVA-lisä / KVTES

 

Yhteist 19.04.2023 § 3  

598/01.02.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Uuden kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) palkkausluvun (luku II) 9 § 1 mom soveltamisoheen kohtaan 3.2 on lisätty työpaikkaohjaajien palkkausta koskeva teksti.

 

 "Työpaikkaohjaajan tehtävissä tomivien palkkausta määrättäessä otetaan huomioon ohjaustehtävän vaikutus tehtävän vaativuuteen. Mikäli ohjaustehtävä on määräaikainen, korkeampi tehtäväkohtainen palkka maksetaan tältä ajalta."

 

 Työpaikkaohjaajalla tarkoitetaan sellaista tehtävää, jossa ohjataan ja tuetaan oppisopimusopiskelijoita ja muita opiskelijota käytännön työssä/harjoittelussa.

 

 Työpaikkaohjaajaksi nimetyn työntekijän tehäviin sisältyy mm opiskelijan perehdytys- ja ohjaustehtävät, palautekeskustelut ja arviointi (mahdollisesti kirjallisena). Tehtävästä maksetaan 80 euroa kalenterikuukautta tai neljän viikon yhtämittaista jaksoa kohti. Maksettava korvaus suhteutetaan ohjaustehtävän pituuteen (esim. 1,5 kk:den ohjaukorvaus on 120 euroa).

 

 Ohjauskorvausta ei makseta tavanomaisesta työpaikalla tapahtuvasta ohjauksesta kuten TET-harjoittelilusta tai työkokeilijoista. Myöskään alle kuukauden (tai alle neljän viikon) kestävistä ohjaustehtävistä ei korvausta makseta.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 

Päätösehdotus: Yhteistoiminta ja työsuojelutoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy työpaikkaohjaajan ohjauskorvaukseksi 80 euroa / kk esitetyn mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803