Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 23


 

Yksityistieavustukset 2022

 

Tekla 25.04.2023 § 23  

853/10.03.01.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta

 

   Vuoden 2022 kunnossapitokustannuksiin perustuvia avustushakemuksia on jätetty

   kaikkiaan 23kpl. Näistä yksi on kahden kunnan osalle sijoittuvia yksityisteitä,

   joiden osalta kunnat vastaavat kunnossapitokustannuksista kokonaan, kunnan

   osalle tulevan tienpituuden osalta.

 

   Myönnettävän avustuksen suuruus on laskettu tekniselle lautakunnalle hyväksyt-                             väksi lautakunnan vahvistamien avustusperusteiden mukaisesti. Avustusta voisi

   näin myöntää 23:lle tielle. Avustuksen suuruus oli viime vuonna 1000 € / km,                              kuitenkin enintään 80 % avustettavan tieosuuden edellisvuoden                                                                       kunnossapitokustannuksista.

 

   Avustuksen suuruudeksi esitetään edelleen 1000 € / km.

 

   Avustusten kokonaismääräksi muodostuisi yhteensä 8 423 €, kun avustus on

   avustettavaa tieosuutta kohden 1000 € / km. Avustettavaan tieosuuteen ei lueta                              200m omavastuuosuutta.

 

 

 

liitteet   taulukot yksityisteistä tarvittavine tietoineen ja lasketut avustusmäärät ja

 avustushakemukset nähtävänä kokouksessa.

 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää myöntää avustukset yksityisteille liitteenä olevan taulukon mukaisesti siten, että avustusten kokonaismäärä on  8 423€.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838