Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 26


 

Majanrannan ja Hallisenlammen venepaikkojen ylläpito ja käyttökorvaus

 

Tekla 25.04.2023 § 26  

850/10.03.01.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Arto Ojala

 

 Kuortaneen kunnanhallitus on kokouksessaan 28.11.2022 § 242 käsitellyt Kuortaneen kalastusseuran johtokunnan päätöstä 11.8.2022 lopettaa Majanrannan ja Hallisenlammen venepaikkojen vuokraustoiminta vuoden 2023 alusta lähtien sekä maanvuokrasopimuksen irtisanomisilmoitus Kuortaneen kunnan kanssa kyseisten alueiden osalta.

 

 Kuortaneen kalastusseuran ilmoituksen mukaan toiminta on kannattamatonta ja lisäksi ko. toiminta ei kuulu kalastusseuran varsinaisen toiminnan piiriin. Voimassa olevan maanvuokrasopimuksen mukaan molemminpuolinen irtisanomisaika on 6 kk.

 

 Kalastusseuran ylläpitäessä venelaituripaikkojen vuokraustoimintaa, laituripaikan maksu oli 20 €/vene/kesä. Majanrannan alueella on vuokrattavissa enimmillään 32 venepaikkaa ja Hallisenlammen alueella 8 paikkaa. Hintaan sisältyi oikeus pitää venettä omalla vastuulla merkityllä laituripaikalla, eikä mitään muuta.

 

 Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi maanvuokrasopimuksen päättymisen 11.2.2023. Kunnanhallitus päätti ottaa ko. venesatamien ylläpidon kunnan toiminnaksi. Lisäksi kunnanhallitus päätti käynnistää valmistelun venepaikkojen hinnoista ja kuntalaisten informoimisesta muuttuneen tilanteen osalta.

 

 Venepaikkojen vuokraustoimintaa on tarkoituksenmukaista jatkaa vuoden 2023 osalta aikaisemmin käytössä olleiden periaatteiden mukaisesti. Venepaikan hinta 20 €/vene/kesäkausi.

 

 Vuokranantaja ei vastaa veneille mahdollisista laiturissa syntyvistä vahingoista eikä ilkivalloin tehdystä vahingoista. Kummallekin alueelle järjestetään jätehuolto tuomalla jätteitä varten roska-astiat.

 

 Paikkojen varaus suoritetaan Kuortaneen kunnan internet sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti.

 

 Vuodelle 2024 määrättävistä maksuista ja muista aluetta koskevista määräyksistä päätetään myöhemmin teknisen lautakunnan kokouksessa.                           

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää, että

1) Venepaikkojen vuokraustoimintaa on tarkoituksenmukaista jatkaa vuoden 2023 osalta aikaisemmin käytössä olleiden periaatteiden mukaisesti.

2) Venepaikan hinta on 20 €/vene/kesäkausi.

3) Vuokranantaja ei vastaa veneille mahdollisista laiturissa syntyvistä vahingoista eikä ilkivalloin tehdystä vahingoista.

4) Kummallekin alueelle järjestetään jätehuolto tuomalla jätteitä varten roska-astiat.

5) Paikkojen varaus suoritetaan Kuortaneen kunnan internet sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti.

6) Vuodelle 2024 määrättävistä maksuista ja muista aluetta koskevista määräyksistä päätetään myöhemmin teknisen lautakunnan kokouksessa.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallituksen edustaja Tauno Lampinen poistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi Teams linjoilta (kalastusseuran pj.)

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838