Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 27


 

Toimenpidepyyntö Hynniläntien parantamiseksi

 

Tekla 25.04.2023 § 27  

854/10.03.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 Kuortaneen kuntaan on saapunut useampia vetoomuksia, vaatimuksia ja esityksiä huonokuntoisen Kuortaneen Hynniläntien (Mikkilä-Palomäki) perusparantamiseksi.

 

 Kirjeet ovat lähettäneet Keskustan Mäyryn paikallisyhdistys, Etukuurtanelaiset ry, alueen yrittäjät, maatalousyrittäjät ja useat yksityishenkilöt.

 

 Kuortaneen kunnassa sijaitseva Hynniläntie on ollut todella huonokuntoinen jo pitemmän aikaa. Tien asfalttipinnoitteessa on todella pahoja reikiä ja tiessä on routavaurioiden aiheuttamia heittoja.

 

 Osassa tien liittymissä betoniset siltarumpuputket ovat näkyvissä ja ne ovat koholla. Rumpuputket ovat irronneet toisistaan, jolloin pintasora on on valunut rumpuputkiin ja siten tukkineet rumpuputket.

 

 Tien vaikutuspiirissä on yrityksiä, maatalousyhtymiä, maa- ja metsätaloutta, joille hyväkuntoinen tie on erittäin tärkeä. Erityisesti tien vaikutuspiirissä olevalle kuljetusliikeelle sekä useille isoille maatiloille huonokuntoinen tie vaikeuttaa ja tuo lisäkustannuksia elinkeinoon. Huonokuntoinen tie aiheuttaa raskaan kaluston ja työkoneiden renkaille rikkoontumisia.

 

 Tien varressa on myös kulttuuri- ja matkailunähtävyyksiä. Kesäisin Soile Yli-Mäyryn taidehallilla on runsaasti vierailijoita, jotka etelästä päin tullessa käyttävät Hynniläntietä. Myös Kaatialan louhoksella vierailee runsaaasti mm. sukelluksen harrastajia ympäri Suomea.

 

 On tullut tietoon, että tiestä aiotaan poistaa asfalttipinta ja se jäteittäisiin sorapinnalle. Tämä ei ole oikea ratkaisu tien huonokuntoisen pinnan korjaamiseksi. Tien linjaus on tehty jo aikoja sitten ja siitä syystä asuintalot ja muut rakennukset on rakennettu hyvin lähelle tietä. Sorapinnoitetusta tiestä aiheutuu kesäisin runsaasti pölyhaittaa lähellä oleville talouksille. Vaarana on myös kivien sinkoilu lähellä oleviin rakennuksiin.

 

 Tien vaikutuspiirissä on noin 250 asuntoa, tästä johtuen teillä on myös runsaasti koulukyyditystä.                           

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta;

1) päättää merkitä kirjeet tiedoksi saatetuksi.

2) päättää esittää asian edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallituksen pj Anne Haapa-aho poistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi Teams linjoilta (Mäyryn kyläyhdistyksen sihteeri).

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838