Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 35


hakuilmoitus

 

Kunnanrakennusmestarin vaali

 

Tekla 21.03.2023 § 16 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 Kuortaneen kunnan talousarviokirjaan 2023 on varattu sen teknisen toimen osioon määrärahat kunnanrakennusmestarin / kiinteistöpäällikön palkkaamiseksi kesällä 2023.

 

 Tämä tehtävä tulee korvaamaan keväällä 2024 eläköityvän kiinteistöpäällikön tehtävän. Tällä järjestelyllä turvataan joustava ja häiriötön palvelujen jatkuvuus.

 

 Haettavan viranhaltian työtehtävien laajuuden vuoksi on perusteltua, että  viranhaltijan nimikkeeksi tulee kunnanrakennusmestari. Tämä virka on ollut kunnassa täyttämättä vuodesta 2014.

 

 Kuortaneen kunnan hallintosäännön 34 § mukaan palvelussuhteeseen ottamisesta säädetän niin, että lautakunnat valitsevat tulosalueiden esimiehet lukuun ottamatta lukion rehtoria, rakennustarkastajaa ja ympäristöpäällikköä, joiden valinnasta päättää kunnanhallitus.

 

 Kunnanrakennusmestarin viran täyttämisestä päättää siis tekninen lautakunta ja sen ensimmäisenä tehtävänä on määrittää viralle kelpoisuusehdot ja julistaa virka hettavaksi.

 

 Viran täyttäminen tulee etenemään seuraavasti;

 

  1. Tekninen lautakunta päättää viran kelpoisuusehdot.
  2. Tekninen lautakunta julistaa kunnanrakennusmestarin viran haettavaksi.
  3. Tekninen toimi laatii työpaikkailmoituksen, joka julkaistaan verkossa, kuntarekry-palvelussa ja lehdessä
  4. Tekninen lautakunta merkitsee virkaa hakeneet tiedokseen saatetuksi.
  5. Tekninen lautakunta asettaa viran valinnan valmistelua varten toimikunnan, jonka tehtävänä on tehdä esitys valittavasta henkilöstä ja mahdollisesta varahenkilöstä
  6. Toimikunta esittää haastatteluiden ja muualta saatujen tietojen perusteella tekniselle lautakunnalle ehdotuksen valittavasta henkilöstä.
  7. Tekninen lautakunta päättää uuden viranhaltijan valinnasta.

 

Valittavan viranhaltijan tarkka toimenkuva tarkentuu yhdessä teknisen johtajan ja rakennustarkastajan toimenkuvien kokonaistarkastelujen yhteydessä.              

  

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää;

1) viran kelpoisuusvaatimukseksi rakennusalan korkeakoulututkinto (rakennusmestari, -insinööri tai DI) tai aiempi teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu rakennusteknikon tai -insinöörin tutkinto. Lisäksi edellytyksenä aiempi työkokemus rakennusalan työtehtävistä.

2) julistaa kunnanrakennusmestarin viran haettavaksi kunnan verkkosivuilla, kuntarekry-palvelussa ja Ilkka-Pohjalainen maakuntalehdessä kolmen viikon ajaksi.

 

Päätös: Keskustelun kuluessa tekninen lautakunta päätti yksimielisesti täydentää päätösehdotusta seuraavasti;

1) viran kelpoisuusvaatimukseksi rakennusalan korkeakoulututkinto (rakennusmestari, -insinööri tai DI) tai aiempi teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu rakennusteknikon tai -insinöörin tutkinto. Lisäksi edellytyksenä aiempi työkokemus rakennusalan työ- ja esimiestehtävistä.

2) julistaa kunnanrakennusmestarin viran haettavaksi kunnan verkkosivuilla, kuntarekry-palvelussa, Ilkka-Pohjalainen maakuntalehdessä ja Kuntalehdessä kolmen viikon ajaksi.

Täydennetty päätösehdotus tuli lautakunnan yksimieliseksi päätökseksi.

 

 

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838

 

 

 

 

        ---------------

 

Tekla 23.05.2023 § 35  

743/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta 

 

 Kunnanrakennusmestarin virka on ollut julkisesti avoinna TE-keskuksen sivuilla, Kuntarekryssä, kunnan kotisivuilla, Ilkka-Pohjalaisessa, Kuntalehdessä sekä ilmoitustaululla  11.4. - 10.5.2023 ja lisäksi sitä markkinoitiin kunnan some- kanavissa. Määräaikaan mennessä virkaa haki 21 hakijaa.

 

 

liite hakuilmoitus

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää

1) merkitä virkaa hakeneet tiedokseen saatetuksi,

2) asettaa viran valinnan valmistelua varten toimikunnan, jonka tehtävänä on tehdä esitys valittavasta henkilöstä ja mahdollisesta varahenkilöstä

3) nimetä toimikuntaan aseman perusteella teknisen lautakunnan puheenjohtajan, teknisen lautakunnan varapuheenjohtajan, teknisen johtajan ja kiinteistöpäällikön.

4) nimetä toimikunnan puheenjohtajaksi teknisen lautakunnan puheenjohtajan ja sihteeriksi kiinteistöpäällikön

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838