Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 3


 

Teknisen lautakunnan kokoukset ja tarkastaminen 2024

 

Tekla 16.01.2024 § 3  

8/00.01.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta 

 

 Kuortaneen kunnan hallintosäännön 118 § mukaan lautakunnan kokoukset pide-tään lautakunnan päättäminä aikoina.

 

 Kokouskutsun antaa lautakunnan puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsut lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus olla läsnä kokouksessa.

 

 Hallintosäännön 119 § mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta.

 

 Lautakunta kokoontuu vuosittain noin kymmenen kertaa.

 

 Lautakunnan jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava va-rajäsenen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotain asiaa kokouk-sessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös osastosihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle saatuaan varsinaiselta jäseneltä tiedon varajäsenen tarpeellisuudesta osallistua kokoukseen.

 

 Pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää, että

1. Lautakunta kokoontuu tarpeen vaatiessa puheenjohtajan ja esittelijän sopimana
ajankohtana. Kokousajoiksi pyritään sovittamaan kuukauden kolmantena tiistai-iltana klo 18:00.

2. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään sähköisesti viimeistään kokousta edeltävän viikon perjantaina.

3. Kokouspöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua lautakunnan jäsentä. Tiistaina pidetyn kokouksen pöytäkirja tarkastetaan viimeistään saman viikon perjantaina ja asetetaan yleisesti nähtäville seuraavana maanantaina.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400484838