Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 22



 

Varhaiskasvatusmaksun periaatteiden ja varhaiskasvatusmaksujen muuttaminen

 

Sivla 21.02.2024 § 22  

119/02.05.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikko Merja Ahola

 

 

 Kunnilla on velvollisuus järjestää kaikille alle kouluikäisille lapsille varhaiskasvatusta.  Varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvistä asioista säädetään pääosin varhaiskasvatuslaissa tai asetuksessa. 

 

 Osana varautumista on kuitenkin noussut esiin tarve päivittää Kuortaneen kunnan  varhaiskasvatuksen periaatteita.

 

 Varhaiskasvatus pyritään häiriötekijöistä huolimatta järjestämään mahdollisimman tavallista ja turvallista arkea päiväkodeissa ja ryhmäperhepäivähoidossa. Periiaatteisiin on kuitenkin lisätty maininta siitä (kohta 10), että jos kunta ei jostain ennalta arvaamattomasta syystä pysty järjestämään tarvittavaa varhaiskasvatusta ja huoltajat sitoutuvat järjestämään sen itse niin ko. päiviltä maksu hyvitetään huoltajille. Tälläsiä tilanteita voivat olla esimerkiksi lakko tai sähkökatko.

 

 ---

 

 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Edellinen indeksitarkistus tehtiin 1.8.2022. Tulorajat muuttuivat myös 1.3.2023 tehdyn varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksen vuoksi.

 

 Elokuun 2024 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 4.12.2023 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1062/2023). Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä. 

Kunta saa päättää, miten indeksitarkistuksen vuoksi muuttuneet asiakasmaksut ja tulorajat vaikuttavat kunnassa perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu.

Asiakasmaksujen osalta ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 295 eurosta 311 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 28 eurosta 30 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 124 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

Tulorajat ja maksuprosentit 1.8.2024 alkaen

 Kuortaneen kunnan johtosäännön mukaisesti perittävistä varhaiskasvatusmaksuista päättää sivistyslautakunta.

 

Liite Kunnallisen varhaiskasvatuksen periaatteet 1.3.2024 alkaen

 

 ---

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää liitteen mukaisesti:
1. Muuttaa varhaiskasvatusmaksun periaatteita 1.3.2024
2. Muuttaa varhaiskasvatusmaksuja 1.8.2024 alkaen

 

 Keskustelun kuluessa Annie Laitila teki sivistysjohtaja-rehtorin esityksestä poikkeavan esityksen ja ehdotti, että ylintä perittävää maksua ei nostettaisi. Esitystä ei kannatettu.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Varhaiskasvatuspäällikko Merja Ahola, merja.ahola@edu.kuortane.fi, 040 5589089