Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 14



 

Lukiorakennuksen laajentamisen luonnospiirustuksien hyväksyminen

 

Tekla 13.02.2024 § 14  

85/10.03.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 2.10.2023 hyväksynyt hankesuunnitelman lukion laajentamiseksi.

 

 Hyväksytyssä hankesuunnitelmassa sanotaan mm:

 

"Vuoden 2020 jälkeen lukion opiskelijamäärä on noussut 290. Nousu on ollut nopeampaa kuin mitä suunnitelmassa linjattiin. Omien toimenpiteiden lisäksi siihen on varmasti vaikuttanut yleinen erityistehtävän saaneiden lukioiden arvostus sekä opetusvelvollisuuden ulottamainen toiselle asteelle, mikä on luultavasti avannut lisää mahdollisuuksia siirtyä opiskelemaan toisella paikkakunnalle.

 

Lukion laajennus valmistui keväällä 2020 juuri ennen kuin korona sulki koulut. Tilat on suunniteltu 280 opiskelijalle ja lukiossa on tällä hetkellä ahdasta. Erityisesti tämä näkyy ruokaillessa ja opetustilojen riittävyydessä klo 12:15-13:55 kun molemmat valmennusryhmät ovat oppitunneilla. Tilanpuute näkyy aina myös ylioppilaskirjoitusten aikana, kun kolme luokkatilaa on koetilana. Nykyisillä sisäänottomäärillä opiskelijamäärän on arvioitu olevan ensi syksynä yli 320. 

 

2023 talousarviossa sivistyslautakunnalle annettiin tehtäväksi lukion kehittämissuunnitelman päivittäminen. Tehtävää varten on perustettu työryhmä, joka on kokoontunut neljä kertaa. Työryhmä on tiedostanut sekä lukion laajentamistarpeen että oppilasasuntojen lisärakentamistarpeen ja asiasta on pidetty iltakoulu kunnanvaltuustolle ja 28.8. ja 18.9.2023.

 

Lukion laajentaminen on kuntastrategian mukaista, sillä vahva ja kehittyvä lukio vahvistaa kunnan vetovoimaa ja tukee tasapainoista kuntataloutta. Lukion opiskelijamäärän kasvaessa lukion toimintakulut luonnollisesti kasvavat mutta samalla kasvavat myös valtionosuudet. Opiskelijamäärän ollessa riittävän suuri kattaa valtionosuus lukion toimintakulut.

 

Lukion laajentamisen tarkempi suunnittelu tulee aloittaa mahdollisimman pian ja siinä tulee huomioida ainakin seuraavat asiat:

 

-Ruokalaa tulee laajentaa esimerkiksi poistamalla välisenä ruokalan ja kuvataideluokan väliltä. Tällä tavoin pystymme varmistamaan ruokailukapasiteetin riittämisen kerrallaan 150 ruokailijalle 

 

-Perinteisiä luokkatiloja tarvitaan uuden monikäyttöisen, myös muuhun opetukseen soveltuvan kuvataideluokan lisäksi kaksi lisää.  Jokaisen luokkatilan kapasiteetti tulee olla 40 opiskelijaa ja luokat tulee olla yhdistettävissä yhdeksi isoksi tilaksi ylioppilaskirjoituksia varten.

 

-Henkilöstömäärän kasvaessa lisätilaa tarvitaan myös opettajahuoneeseen sekä erilliset huoneet lukion erityisopettajalle sekä toiselle opinto-ohjaajalle. 

 

-Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että oppilaille on tarpeeksi tiloja hyppytunneilla ja välitunneilla. Opetustilojen lisäksi on oltava ryhmätyötiloja sekä tiloja hiljaiseen työskentelyyn esimerkiksi verkko-opetusta varten.

 

-On huomioitava sosiaali- ja varastotilojen riittävyys sekä iv-järjestelmän ja verkon kapasiteetti.

 

- Lukion pihan suunnittelu siten, että on tarpeeksi polkupyörä- ja autopaikkoja.

 

Lukion laajentamisen tarkempi suunnittelu on käynnistettävä mahdollisimman pian niin, että rakentaminen ajoittuu vuosille 2024 ja 2025. Hankkeen kuluiksi on tekninen johtaja arvioinut noin 2 miljoonaa euroa."

 

 

 Rakennushankkeen toteutuksen ajaksi kunnanhallitus on asettanut suunnittelu- ja rakennustoimikunnan, joka osal­lis­tuu suunnittelukokouksiin ja työmaakokouksiin. Rakennustoimikunnan ko­kouk­siin voidaan tarvittaessa kutsua muitakin asiantuntijoita.

 

 Rakennustoimikunta on kokoustanut tähän mennessä kolme kertaa. Toimikunnan en­sim­mäi­se­nä ja tärkeimpänä tehtävänä on ollut löytää paras laa­jen­nus­luon­nos­eh­do­tus lopullisten rakennussuunnitelmien laatimisen pohjaksi.

 

 Insinööritoimisto Eero Kellberg Oy on laatinut luonnokset. Rakennustoimikunta on pää­ty­nyt liitteen mukaiseen luonnokseen, jota nyt ehdotetaan kunnanhallitukselle hy­väk­syt­­väk­si lopullisten rakennussuunnitelmien laatimisen pohjaksi.

 

 Laajennuksen suuruus olisi luonnoksen mukaan 758 kerroalaneliötä + 19,4 sisäistä muutosalueneliötilaa tai 640,7 huoneistoalaneliöä + 19,4 neliöä muutosalueneliötilaa.

 

 Teknisen toimen tekemän alustavan kustannusarvion mukaan luonnoksen mu­kai­sen laajennushankkeen kustannusarvio on 2,2M€. Rakennusalalla vallitsevan taantuman vuoksi, toteuttamiskustannuksen voivat tästä arviosta muuttua.

 

 Kuortaneen kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan yli 200 000€ hankkeiden luon­nos­suun­ni­tel­mat hyväksyy kunnanhallitus.

 

 

liite luonnospiirros

 

  

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi liitteen mukaisia Insinööritoimisto Eero Kellberg Oy:n laatimia luonnossuunnitelmia lopullisten rakennussuunnitelmien laatimisen pohjaksi lukion laajentamiseksi.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Teknisen lautakunnan jäsen Ali Abdalla jääväsi itsensä tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi sekä poistui kokoushuoneesta. Tämän pykälän pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Nora Pesonen.

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838