Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 44


 

Europarlamenttivaalit 2024 / ennakkoäänestyksen järjestäminen ja vaalipäivän äänestyspaikka

 

Khall 11.03.2024 § 44  

133/00.00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo

 

 Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 29.5. – 4.6.2024.

 

 Kunnanhallitus päättää vaalilain 9 §:n mukaan kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista siten, että niitä on jokaisessa kunnassa vähintään yksi, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

 Lisäksi ennakkoäänestys voidaan säädetyin edellytyksin järjestää äänestäjän kotona.

 

 Ennakkoäänestyspaikat tulisi sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla. Ennakkoäänestyspaikan tulee olla esteetön ja sen on oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton. Ennakkoäänestyspaikkojen olisi hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen. Niin edistetään sitä, että äänestäjät tietävät, missä äänestyspaikka on.

 

 Kunnanhallituksen päättämä kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina päivinä ennakkoäänestysaikana (vaalilaki 47 §), jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä.

 

 Vaalilain 48 §:n mukaan ennakkoäänestys toimitetaan ennakkoäänestyksen ajanjaksona kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kunnanhallituksen päätöksellä määrättynä aikana, joka ei saa olla arkipäivisin ennen kello 8.00 eikä kello 20.00 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9.00 eikä kello 18.00 jälkeen.

  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää vuoden 2024 europarlamenttivaaleihin liittyen:

1) yleisenä ennakkoäänestyspaikkana on Kuortaneen kunnantalo (Keskustie 52), ja että kunnantalon ennakkoäänestyspaikka on avoinna:

29.5. - 31.5. klo 10.00 - 16.00

1.6. - 2.6. klo 10.00 - 14.00

3.6. - 4.6.  klo 10.00 - 17.00

2) varsinaisen vaalipäivän, 9.6.2024 äänestyspaikkana toimii kunnantalon valtuustosali (Keskustie 52).

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803