Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 34


 

Lausunto Isovuoren osayleiskaavaluonnoksesta

 

Khall 11.03.2024 § 34  

159/10.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

 Seinäjoen kaupunginhallitus on 12.2.2024 § 45 päättänyt asettaa Isovuoren

 tuulivoimaosayleiskaavan luonnosaineiston nähtäville (MRL 62 § ja MRA 30 §).

 Suunnittelualue sijoittuu noin 7 kilometriä koilliseen Seinäjoen keskustasta.

 Kaavaluonnosalueen laajuus on noin 1189 hehtaaria. Tavoitteena on mahdollistaa

 enintään 8 tuulivoimalan sekä niihin liittyvien huoltoteiden ja maakaapeleiden

 rakentaminen. Osayleiskaava laaditaan MRL 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jota voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena. Voimaloiden suunniteltu

 kokonaiskorkeus on enintään 270 metriä ja yksikköteho 7–10 MW. Sähkönsiirto on

 suunniteltu toteutettavaksi maakaapeleilla nykyisen Atrian sähköaseman kautta,

 jolloin uusia voimajohtoja ei ole tarpeen rakentaa. Tuotettavasta sähköstä

 merkittävä osa tullaan käyttämään suoraan Atrian Nurmon tuotantolaitoksella.

 

 Kaavaluonnos ja siihen liittyvä aineisto pidetään nähtävillä 21.2.–21.3.2024 välisen ajan kaupungin internetsivuilla osoitteessa:

 

 www.seinajoki.fi/isovuoren-tuulivoimapuiston-osayleiskaava.

 

 Samanaikaisesti kaavan kanssa on käynnissä tuulivoimapuiston  ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA).

 

 Seinäjoen kaupunki antaa mahdollisuuden antaa lausunto

 kaavaluonnoksesta 21.3.2024 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköpostilla

 kaavoitus@seinajoki.fi tai kirjeellä Seinäjoen kaupunki, kaupunkisuunnittelu ja

 kaavoitus, PL 215, 60101 Seinäjoki.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan Kuortaneen kunnan puolesta Isovuoren osayleiskaavaluonnoksesta, ettei sillä ole asiaan huomautettavaa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645