Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 72


 

Kunnanviraston pitäminen suljettuna pe 10.5. ja 1.-28.7.2024

 

Khall 22.04.2024 § 72  

286/00.01.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo 

 

 Monissa kunnissa käytännöksi on muodostunut, että kunnanvirastot ovat suljettuina heinä-elokuun aikana kahdesta neljään viikkoa. Kuortaneella kunnanvirasto on viime vuosina ollut suljettuna neljä viikkoa heinäkuussa.

 

 Vuosilomia keskitetään sulkemisaikaan ja sen molemmin puolin. Tarvittavat päivystykset voidaan hoitaa muita tiloja ja suoria puhelinyhteyksiä käyttämällä. Lähinnä kyseeseen tulevat rakennustarkastajan päivystykset. Myös sulkuaikaan osuviin Kuortaneen Kuhinoihin on varauduttu.

 

 Kesäsulun lisäksi on tarkoituksenmukaista pitää kunnanvirasto kiinni helatorstain jälkeisinä päivänä, perjantaina 10.5.2024

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna 10.5. ja 1.-28.7.2024

Kunnanhallitus päättää määrätä, että vuosilomia keskitetään edellä mainitulle ajankohdalle.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 

 

 

Lisätietoja        Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi 040 5057 803