Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 67


 

Kiinteistö Oy Kuortaneen Jäähallin yhtiökokous 30.4.2024

 

Khall 22.04.2024 § 67  

288/02.07.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

 Kiinteistö Oy Kuortaneen Jäähallin yhtiökokous on 30.4.2024 klo 13.00. Kokouksen esityslistalla on muun muassa tilinpäätöksen vuodelta 2023 ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen, päättäminen tilinpäätöksen vahvistamisesta, päättäminen toimenpiteistä joihin vahvistetun taseen mukainen tulos antaa aihetta, hallituksen jäsenten sekä tilintarkastajan, varatilintarkastajan ja tilintarkastusyhteisön valinta sekä vuoden 2024 talousarvion esittäminen ja päättäminen kannosta sijoitetun vapaan pääoman rahastoon.

 

 Kunnan yhtiökokousedustajana toimii kunnanjohtaja Teemu Puolijoki. 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus evästää yhtiökokousedustajaa tulevaa yhtiökokousta varten.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645