Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 46


 

Hankepäätös: Varhaiskasvatuksen sekä esi-ja perusopetuksen turvaaminen tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen

 

Sivla 30.05.2024 § 46  

393/00.01.05/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori 

 

 

Hakemukseen perustuen (sivistysjohtaja-rehtorin hankehakemus OKM:lle 12.2.2024) Kuortaneen kunnalle on maksettu 25 000 euroa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteiseiin varhaiskasvatuksessa.

 

 Avustuksen saajalle on kokonaisuudessaan myönnetty 75 000 euroa, josta vuonna 2024 maksetaan yhteensä 25 000 euroa, vuonna 2025 yhteensä 25 000 euroa ja vuonna 2026 yhteensä 25 000 euroa. Avustus maksetaan vuosina 2025 ja 2026 sillä ehdolla, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat. Vuoden 2025 ja vuoden 2026 maksatuksesta ilmoitetaan avustuksen saajalle jatkopäätösasiakirjalla.

 

  Kuortaneen kunnan omavastuuosuus hankkeen kokonaismenoista on 20%. Hankerahan käyttö on OKM:n päätöksellä rajattu varhaiskasvatukseen.

 

  

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää, että Kuortaneen kunta lähtee toteuttamaan ko. hanketta. Hankkeen vastuuhenkilöksi nimetään varhaiskasvatuspäällikkö.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 sanna.koivisto@edu.kuortane.fi, 040 5057804