Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 47


 

Hankepäätös: lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen 2024

 

Sivla 30.05.2024 § 47  

394/00.01.05/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori

 

Hakemukseen perustuen (sivistysjohtaja-rehtorin hankehakemus OPH:lle 13.2.2024) Kuortaneen kunnalle on maksettu 52 200 euroa lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen.

 

Valtionavustuksen avulla on tarkoitus selkiyttää ja kehittää oppimisen tuen järjestelmää lukiokoulutuksessa siten, että jokainen lukio-opiskelija saisi riittävää ja oikea-aikaista tukea lukio-opintoihin, ylioppilastutkintoon ja jatko-opintoihin valmistautuessa. Näillä toimilla tuetaan opiskelijoita etenemään opinnoissaan ja vähennetään keskeyttämisiä.

 

 Hankkeen toteuttamisaika on 1.8.2024-31.12.2025

 

 

  Kuortaneen kunnan omavastuuosuus hankkeen kokonaismenoista on 10%.

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Kuortaneen kunta päättää lähteä mukaan hankkeeseen. Hankeen vastuuhenkilöksi nimetään sivistysjohtaha-rehtori.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 sanna.koivisto@edu.kuortane.fi, 040 5057804