Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 25


Arviointikertomus vuodelta 2023

 

Arviointikertomus 2023

 

Tarkla 27.05.2024 § 29 

 

 

 Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

 Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arvioinitkertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.               

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta viimeistelee arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta hyväksyy ja jättää arviointikertomuksen vuodelta 2023 kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että

1. valtuusto pyytää arviointikertomuksessa julkituoduista seikoista vastaukset tulosalueilta niin, että ne voidaan käsitellä kunnanhallituksessa 1.10.2024 mennessä

2. kunnanhallitus ottaa käsittelyssään kantaa koko arviointikertomuksen sisältöön tulosalueiden kannanottojen lisäksi

3. käsiteltyään asian, kunnanhallitus toimittaa vastaukset tiedoksi kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle, joka voi tarpeen mukaan vielä pyytää tarkennusta kannanottoihin

 

Päätös: Hyväksytään puheenjohtajan esitys

 

 

       ----------

Kvalt 17.06.2024 § 25  

    

 

Liite  Arviointikertomus vuodelta 2023  

     

 

Päätös: Tarkastuslautakunnan päätösehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Hanna Yli-Kuha, hanna.ylikuha@gmail.com