Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 28


Velkakirjaluonnos Kuortaneen Uintikeskus Oy

 

Pääomalainan myöntäminen Kuortaneen Uintikeskus Oy:lle

 

Khall 10.06.2024 § 110 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Kuortaneen kunnan ja Kuortaneen Urheiluopiston valmistelema uintikeskus-hanke (kustannusarvio noin 17,5 milj. euroa, Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksen (4,0 milj. euroa) jälkeen noin 13,5 milj. euroa) tarvitsee toteutuakseen lisärahoitusta kunnan (kunnanvaltuusto 18.9.2023 § 104) päättämän 3,5 milj. euron osallistumisosuuden lisäksi (jonka mukaisesti yhtiötä koskeva osakassopimus on päivitetty).

 

Yhtiön rahoitustarpeen kattamiseksi Kuortaneen Uintikeskus Oy:n omistajien (kunnan ja Urheiluopiston) sekä Kuortaneen Uintikeskus Oy:n kesken on neuvoteltu ratkaisu, jossa kunta myöntää yhtiölle 700.000 euron pääomalainan.

Pääomalainasta säädetään osakeyhtiölain 12 luvussa. Sen mukaan muun muassa pääomalainan tai koron maksamisesta yhtiö ei saa antaa vakuutta ja että lainan pääoma saadaan muutoin palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Sopimus pääomalainasta on tehtävä kirjallisesti. Pääomalainat merkitään yhtiön taseeseen erillisenä eränä.

 

Pääomalaina rahoitetaan realisoimalla kunnan olemassa oleva noin 600.000 euron talletus. Loppuosa rahoitetaan kassavaroista.

 

Kunnan mahdollisuuksia myöntää yhteisvastuullinen takaus Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hanketta varten ottamalle lainalle on käsitelty aiemmin liittyen kunnanvaltuuston päätöksiin 13.6.2022 § 39 ja 18.9.2023 § 104. Lisäksi omavelkaisen takauksen myöntämismahdollisuutta yhtiön otettavaksi suunnittelemalle limiitille on käsitelty liittyen kunnanvaltuuston päätökseen 31.1.2023 § 4.

 

Nyt myönnettäväksi esitettävään pääomalainaan ei arvioida sisältyvän kiellettyä valtiontukea seuraavista syistä:

 

1) Opetus- ja kulttuuriministeriö ei rahoita puhtaasti markkinallisia hankkeita

2) Ei ole nähtävissä, että kukaan yksityinen toimija lähtisi rakentamaan uimahallia ja toimimaan kyseisten palvelujen vaihtoehtoisena tarjoajana

3) Valtiontukisääntelyssä liikuntalakiin liittyvät asiat muodostavat jossain määrin oman kokonaisuutensa.

 

On myös huomioitava, että Kuntalain selitysteoksen (Harjula ja Prättälä) mukaan (juontuen kuntalain 126 §:stä) kunta ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla järjestäessään lain nojalla omana toimintanaan palveluja kunnan asukkaille ja muille, joille kunnan on lain perusteella järjestettävä palveluja. Lisäksi todetaan, ettei kilpailutilannetta voi syntyä järjestämislupaa edellyttävän opetuksen järjestämisessä. Kuortaneella sijaitsee urheilulukio, jolle valtio on antanut urheilun erityisen koulutustehtävän sekä sitä koskevan järjestämisluvan. Urheilulukiolle uimahalli on tärkeä tukipalvelu liittyen opiskeluun. Nykyinen Urheiluopiston alueella sijaitseva uimahalli on käyttöikänsä päässä. Mikäli uintikeskus ei toteutuisi, tulisi uimahallin tukipalvelut urheilulukiolle kuitenkin järjestää tavalla tai toisella.

 

Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä riski.

 

Kuortaneen kunnan tilikauden tulokset vuosina 2020 – 2023 ovat olleet ylijäämäisiä. Kunnan taseessa on ylijäämää 31.12.2023 –tilanteessa noin 8,6 milj. euroa. Yhtiölle annettavalla pääomalainalla ei arvioida olevan merkittävää riskiä kunnan taloudelle.

 

Kunnan hallintosäännön 144 §:n mukaan valtuuston ja kunnanhallituksen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja, jollei kunnanhallitus ole päättänyt toisin. Hallintojohtaja Jaana Salo on Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä esteellinen toimimaan varmentajana, joten varmentajaksi esitetään tekninen johtaja Martti Rantaa.

 

Liite Luonnos pääomalainan velkakirjaksi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen pääomalainan velkakirjaksi Kuortaneen kunnan ja Kuortaneen Uintikeskus Oy:n välillä
2) päättää, että velkakirjan varmentajana toimii tekninen johtaja Martti Ranta.

 

Päätös: Ehdotus hyväksytiin

 

Riikka Varila ja Jaana Salo Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäseninä ja Annu Ridanpää-Taittonen Urheiluopiston työntekijänä sekä Eeli Mäki-Mustapää Uintikeskukseen tarjouksen jättäjänä, ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Annie Laitila ja Antti Yli-Hynnilä osallistuivat varajäseninä tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

 

Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki toimi tässä pykälässä pöytäkirjanpitäjänä.

 

 

        -----------

 

Kvalt 17.06.2024 § 28  

447/02.05.03.01/2024  

 

 

 

Liite Luonnos pääomalainan velkakirjaksi  

  

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 

Annu Ridanpää-Taittonen Urheiluopiston työntekijänä, Riikka Varila  Urheiluopistosäätiön ja Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä, Jari Kamunen Urheiluopistosäätiön valtuuston jäsenenä ja Jaana Salo Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä sekä Eeli Mäki-Mustapää Uintikeskukseen tarjouksen jättäjänä, ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Merja Liesmäki, Nora Pesonen ja Mervi Kiviniemi osallistuivat varajäseninä tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

 

Puheenjohtana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi Seppo Palomäki ja pöytäkirjanpitäjänä Teemu Puolijoki.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645