Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 47


 

Tiedonantoja

 

Tekla 28.05.2024 § 47  

    

    

 Toimielimelle saapuneet kirjeet ym:

 

- teknisen johtajan ja kunnanrakennusmestarin hankintapäätökset ajalta 7.5.-28.5.2024. Päätökset nähtävänä kokouksessa.

 

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee edellä mainitut asiat tiedoksi ja päättää, ettei viranhaltijapäätöksiä oteta lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Viranhaltijapäätöskansiossa ei ollut hankintapäätöksiä, vaan 2 yleistä päätöstä. Tekninen johtaja esitteli myös alustavat suunnitelmat Rantareitistön ja Kunnantalon/kirjaston piha-alueiden parantamisen osalta.