Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.08.2024/Pykälä 124


 

Kuortaneen Uintikeskus Oy:n lainojen takausten vastavakuudet (kiinnitysten jälkipanttaus)

 

Khall 05.08.2024 § 124  

511/02.05.07/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki 

 

 Kuortaneen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 18.9.2023 § 104 päättänyt myöntää Kuortaneen kunnan omavelkaiset takaukset Kuortaneen Uintikeskus Oy:n Oma Säästöpankista ja Työeläkeyhtiö Elolta ottamille lainoille. Kunnanvaltuusto on päättänyt hyväksyä takausten vastavakuudeksi haettavat kiinnitykset Kuortaneen Uintikeskus Oy:n ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön välillä 19.12.2022 allekirjoitettuun vuokraoikeuteen sekä tontille rakennettavaan rakennukseen pääomaltaan 15.000.000 euroa.

 

 Uintikeskus-hanke on edennyt rakentamisvaiheeseen. Kuortaneen Uintikeskus Oy on käynyt neuvotteluja Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon kanssa. Oma Säästöpankki on edellyttänyt, että kiinnitykset tulee antaa pantiksi Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon lainoille. Kuortaneen Uintikeskus Oy antaa kyseisiin kiinnityksiin jälkipanttauksen Kuortaneen kunnalle ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiölle vastavakuudeksi omavelkaisten takausten antamiselle. Kiinnitykset ovat kunnan ja Urheiluopistosäätiön takausten vastavakuutena, mutta Kuortaneen Uintikeskus Oy:n jälkipanttauksen kautta. Kiinnitykset pantataan kunnan saatavan vakuudeksi jälkipanttina Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon saatavien jälkeen.

 

 Kuortaneen Uintikeskus Oy on hallituksen kokouksessaan 29.7.2024 tehnyt päätöksen jälkipanttauksen antamisesta kunnalle ja Urheiluopistosäätiölle vastavakuudeksi omavelkaisen takausten antamiselle.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee esittelytekstissä esille tuodun asian tiedoksi ja toteaa, että siinä esitetty järjestely vastaa kunnanvaltuuston 18.9.2023 § 104 tekemää päätöstä sekä vahvistaa tulkinnan, että kunnan takauspäätös Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon saataville on voimassa kyseisessä esityksessä täsmennetyn prosessin mukaisesti: kunta saa omavelkaisten takausten vastavakuudeksi Kuortaneen Uintikeskus Oy:ltä kiinnitykset jälkipantattuna Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon saatavien jälkeen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Annu Ridanpää-Taittonen Urheiluopistosäätiön työntekijänä, Riikka Varila Urheiluopistosäätiön hallituksen ja Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä, Jaana Salo Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ja Eeli Mäki-Mustapää Uimavalmennuskeskuksen urakoitsijana ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki toimi pöytäkirjanpitäjänä tässä asiakohdassa.

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645