RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnon kuntalaisen valinta
Sivla 10.12.2024 § 116
Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Jonna Hakala
Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun (PLU) käynnistämä Kunnon Kuntalaisen valinta suoritetaan vuosittain Kuortaneen sivistyslautakunnan toimesta. Palkitsemisen tavoitteena on edistää kunto-, harraste- ja terveysliikunnan arvostusta sekä terveellisiä elämäntapoja. Tunnustusta on jaettu kunnassa vuodesta 1982 saakka.
Kuortaneen kunnan liikuntatoimi on pyytänyt esityksiä Kunnon Kuntalaisista. Kyseisen tunnustuksen voi saada vain kerran, ja kuntalaisen tulee olla esimerkillinen toiminnassa kunto- ja terveysliikunnan sekä fyysisen kulttuurin alueella.
Kunnon Kuntalaisen kriteerit ovat:
- aktiivinen kunto- ja terveysliikunnan tiedottaja.
- aktiivinen talkoolainen.
- harrastaa itse aktiivisesti kunto- ja terveysliikuntaa.
- toimii aktiivisesti vetäjänä lapsille, nuorille tai aikuisille tarkoitetussa liikunnassa.
- toimii muuten aktiivisesti paikkakunnan liikuntakulttuurin hyväksi.
Esittelijä Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta valitsee Kuortaneen Kunnon Kuntalaisen 2024. Tunnustuksen saaja julkaistaan ja palkitaan Kuortaneen urheilugaalassa.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietojen antaja Vapaa-aikasihteeri Jonna Hakala, jonna.hakala@edu.kuortane.fi, p. 0400 139813
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |