RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 204
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustossa tehtyjen päätösten täytäntöönpano
Khall 16.12.2024 § 204
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Kuortaneen kunnan hallintosäännön (luku 1 § 2) mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Valvonta antaa kunnanhallitukselle mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet. Valvonnan kohteena tulee olla kaikki valtuuston täytäntöönpanotoimia vaativat päätökset riippumatta niiden valituskelpoisuudesta.
Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kunnanvaltuuston kokous on pidetty 9.12.2024
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset 9.12.2024 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, ne eivät ylitä valtuuston toimivaltaa eivätkä ole muuten lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Alpo Santanen saapui kokoukseen klo 17:16 tämän asian käsittelyn kuluessa.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi 050 4066 645
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |