Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 206



 

Kävelyn ja pyöräilyliikenteen edistämisohjelman hankehaku / Kuortaneen kunnan kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman hyväksyminen

 

Khall 20.11.2023 § 480 

 

 

 

Valmistelija Liikuntasihteeri Liisa Reinola

 

 Traficomin valtionavustushaku vuodelle 2024 kuntien kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmien laatimiseen on auki. Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman on tarkoitus olla apuväline kunnan pitkäjänteisessä ja suunnitelmallisessa kävelyn ja/tai pyöräliikenteen edistämistyössä.

 

 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman laatimisesta on maininta Liikuntastrategiassa ja se linkittyy myös Kuntastrategian kohtiin Liikkumisen mahdollisuuksien kehittäminen sekä kunnan arvoihin. Edistämisohjelma on tärkeä asiakirja, kun uusia teitä, pyöräteitä tai kävelyreittejä suunnitellaan ja asiasta on tehty myös kuntalaisaloitteita, sekä saatu asukastoiveita paremmista pyöräilyn fasiliteeteista. Pyöräilyn ja kävelyn mahdollistaminen on myös osa kestävää kehitystä.

 

 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman hankerahaa on mahdollista hakea Traficomilta 30.11. mennessä. Tänä vuonna liikuntasihteeri Liisa Reinola tekee hankehakemuksen, sekä kustannusarvion viime vuoden hakemusta hyödyntäen.

 

 Itse hankkeen työstämisessä on mahdollista hyödyntää konsulttifirmaa, joiden kartoitus on käynnissä.

 

 Avustusta voidaan myöntää valtionavustusasetuksen mukaisesti enintään 75

 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Avustus on harkinnanvarainen ja

 myönnettävän avustuksen määrä voi olla haettua alempi. 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että Kuortaneen kunta osallistuu Traficomin valtionavustushakuun vuodelle 2024 koskien Kävelyn ja pyöräilyliikenteen edistämisohjelman laatimista.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Liikuntasihteeri Liisa Reinola, liisa.reinola@kuortane.fi, 040 631 7442

 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645

 

        -----------

 

Khall 16.12.2024 § 206  

1408/00.01.05/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki 

 

Traficom on myöntänyt Kuortaneen kunnalle Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman tekemistä varten valtionavustuksen (enintään 18.000 euroa). Edistämisohjelma on laadittu niin että se on valmistunut edellytettyyn eräpäivään 30.11.2024 mennessä. Ohjelman laadinnassa on toiminut konsulttina Sitowise Oy.

 

Kävelyn ja pyöräliikenteen houkuttelevuuden edistäminen parantaa

liikenneympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, vähentää päästöjä sekä

lisää positiivisia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Kuortaneen kävelyn ja

pyöräliikenteen edistämisohjelman tavoitteena on toimia kunnassa

konkreettisena työkaluna kävelyn ja pyöräliikenteen edistämiseen.

 

Edistämisohjelma on jäsennelty ja konkreettinen esitys, jossa

määritellään olemassa olevan jalankulku- ja pyöräliikenneverkon ja

liikenneympäristön kehittämistarpeet ja tunnistetaan uudet väylätarpeet.

Keskeinen työkalu on työssä määritetty tulevaisuuden tavoitteellinen

jalankulun ja pyöräliikenteen verkko tavoitevuodelle 2040.

 

Työn tavoitteena on myös lisätä kunnallistekniseen ja maankäytön

suunnitteluun pyöräliikennelähtöisyyttä. Suunnittelutyön lähtökohtana

ovat muun muassa Väyläviraston ohje 18/2020 ”Pyöräliikenteen

suunnittelu” sekä kuntaan laaditut jalankulkua ja pyöräliikennettä

sivuavat strategiat ja suunnitelmat.

 

Edistämisohjelman luonnosta on käsitelty kunnanhallituksen kokouksessa 18.11.2024 § 187 (Tiedonantoja). Tämän jälkeen ohjelma on viimeistelty marraskuun 2024 loppuun mennessä.

 

Liite Kuortaneen kunnan kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelma

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Kuortaneen kunnan kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645