RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027
Khall 02.09.2024 § 138
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Kuntalain 410/ 2015 §:n 110 mukaan; Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin, Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta.
Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027.
Liite Talousarvion laadintaohje
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen ohjaamaan talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026 - 2027 valmistelua.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 4066 645
----------
Khall 28.10.2024 § 164
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Lautakunnat ovat antaneet talousarvioesityksensä vuodelle 2025. Valmistelun tässä vaiheessa vuoden 2025 tulos näyttää n. 297.000 euron alijäämää.
Hallintojohtaja Jaana Salo avaa yleishallinnon talousarvioluonnosta vuodelle 2025
Luonnos tuloslaskelmasta ja talousarviokirjasta vuodelle 2025 on jaettu kunnanhallituksen jäsenille oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) aloittaa vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman luonnoksen käsittelyn
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 4066 645
----------
Khall 04.11.2024 § 173
Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Kovisto ja tekninen johtaja Martti Ranta on kutsuttu kokoukseen avaamaan lautakuntiensa talousarvioluonnosta vuodelle 2025.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) jatkaa vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman luonnoksen käsittelyä
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Sivistysjohtaja Sanna Koivisto oli kunnanhallituksen kuultavana tässä asiakohdassa 18:04-18:36 ja tekninen johtaja Martti Ranta 18:48-20:28.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 4066 645
----------
Khall 18.11.2024 § 182
Valmistelija Kunnanhallitukselle on jaettu oheismateriaalina tämän hetkisen valmistelun mukaiset luonnokset tuloslaskelmasta ja investointiosasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) jatkaa vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman luonnoksen käsittelyä
2) antaa jatkovalmisteluohjeet.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 4066 645
----------
Khall 02.12.2024 § 190
Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026 – 2027 luonnosta on käsitelty kunnanvaltuuston iltakoulussa 25.11.2024.
Talousarviossa 2025 toimintatuotot ovat noin 3,6 milj. euroa ja toimintakulut noin 15,6 milj. euroa. Verotulot ovat 6,8 milj. euroa ja valtionosuudet 6,365 milj. euroa. Vuosikatteeksi muodostuu 1,061 milj. euroa ja tilikauden tulokseksi –147.600 euroa. Nettoinvestoinnit vuonna 2025 ovat 2,051 milj. euroa. Lainamäärä kasvaa suunnitelmakauden 2025-2027 aikana arvion mukaan noin 0,5 milj. euroa, ollen vuoden 2027 lopussa noin 2.600 euroa / asukas.
Liite luonnos talosarviosta 2025 ja taloussuunnitelmasta 2026-2027
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen Kuortaneen kunnan talousarvioksi 2025 ja taloussuunnitelmaksi 2026 - 2027.
Päätös: Liitteen mukaisesta talousarvioluonnoksesta käydyn keskustelun kuluessa kunnanhallitus teki seuraavat muutokset talousarvioluonnokseen vuodelle 2025 ja taloussuunnitelmaan vuosille 2026 - 2027:
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti;
-muuttaa kohdan yleishallinto - strategian mukaiset tavoitteet vuodelle 2025 -tasapainoinen kuntatalous - kunnan verotulojen kasvattaminen toimenpiteeksi (s. 11) - Uusiutuvien energiahankkeiden edistäminen tuulivoimahankkeiden edistäminen tilalle,
-täydentää kohdan lukiokoulutuspalvelut - strategian mukaiset tavoitteet vuodelle 2025 - vetovoiman vahvistaminen - toimenpiteen (s. 17) muotoon - Huolehditaan yhteistyössä Kuortaneen Asunnot Oy:n ja muiden toimijoiden kanssa siitä, että opiskelijoille on riittävästi vaatimukset täyttäviä asuntoja.
Kuntatekniikan hallinnon strategian mukaisista tavoitteista vuodelle 2025 kohdasta laadukkaat palvelut eri ikäisille (s. 22) Tauno Lampinen teki ehdotuksen, että kohdan Liikkumisen mahdollisuuksien kehittämisen mittari Aholankujan ja lukion välisen kv-väylän asfaltointi poistetaan ja tilalle laitetaan kivituhka. Anne Haapa-aho kannatti Lampisen ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asiasta tulee suorittaa äänestys. Äänestystavaksi hän esitti nimenhuutoäänestystä ja äänestysjärjestykseksi sitä, että ne jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Lampisen ehdotusta, äänestävät EI. Äänestystapa ja äänestysjärjestys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin viisi (5) JAA -ääntä (Susanna Ylikantola, Eeli Mäki-Mustapää, Annie Laitila, Alpo Santanen, Juha-Matti Salimäki) ja kaksi (2) EI-ääntä (Tauno Lampinen, Anne Haapa-aho). Näin ollen kunnanjohtajan esitys jäi kunnanhallituksen päätökseksi.
Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä edellä mainittuun kohtaan (s. 22) uudeksi mittariksi - Hyte kertoimen.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti muuttaa kohdan ympäristöpalvelut - strategian mukaiset tavoitteet vuodelle 2025 - tasapainoinen kuntatalous - kunnan verotulojen kasvattaminen toimenpiteeksi (s. 28) - Energiavaihtoehtojen eteenpäin vienti tuulivoimakaavan eteenpäin viennin tilalle.
Investointiosan kohtaan Katuvalaistus Mäyry-Seinäjoen kunnanraja (-25,-26) Susanna Ylikantola teki ehdotuksen, että katuvalot siirretään vuodella eteenpäin vuosille 2026 ja 2027. Alpo Santanen kannatti Ylikantolan ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asiasta tulee suorittaa äänestys. Äänestystavaksi hän esitti nimenhuutoäänestystä ja äänestysjärjestykseksi että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Ylikantolan ehdotusta, äänestävät EI. Äänestystapa ja äänestysjärjestys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kolme (3) JAA -ääntä (Eeli Mäki-Mustapää, Tauno Lampinen, Juha-Matti Salimäki) ja neljä (4) EI-ääntä (Susanna Ylikantola, Annie Laitila, Alpo Santanen, Anne Haapa-aho). Näin ollen Ylikantolan esitys, että katuvalaistus siirretään vuodella eteenpäin vuosille 2026 ja 2027 tuli kunnanhallituksen päätökseksi.
Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti tehdä investointiosaan seuraavat muutokset;
- muuttaa kohdan Ylijoen koulu; liikenneturvallisuuden parantaminen, piha-alueet ja kääntöpaikka (-25) määrärahaksi 10.000 euroa.
-siirtää kohdan Kiinteistöjen energian optimointijärjestelmä (-26)vuodelle 2025.
- muuttaa kohdan Paloasema; hallin lattiapinnoite autonpesupaikan osalta, nosto-ovien valoikkunoiden uusiminen (-25) määrärahaksi 15.000 euroa.
- siirtää kohdan Poliisivalvontakamera keskustaan (-27) vuodelle 2025.
- siirtää kohdan Kirkkotien kevyenliikenteen väylä (-27) vuodelle 2026
- siirtää kohdan Höyrykone (-26) vuodelle 2025.
- siirtää kohdan Traktorin lumilinko (-25) vuodelle 2026.
Muilta osin ehdotus hyväksyttiin.
Tämän asian käsittelyn aikana kunnanhallitus piti kokouksessa tauon klo 20:35-20:43.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803
-----------
Kvalt 09.12.2024 § 55
565/02.02.00/2024
Liite luonnos talousarvioksi vuodelle 2025 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2026-2027
hyväksytty talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027
kirjallisena jätetyt ryhmäpuheenvuorot
äänestysluettelot 2 kpl
Päätös: Puheenjohtaja esitti talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2027 käsittelymenettelyksi, että ensin kuullaan kunnanjohtajan esittely, sitten ryhmäpuheenvuorot, jonka jälkeen käydään yleiskeskustelu ja sen jälkeen talousarviokirjan yksityiskohtainen käsittely.
Ryhmäpuheenvuorot pitivät Jukka Rantanen (KESK), Rauno Laitila (KOK), Tauno Lampinen (PS) ja Pasi Honkala (KD).
Yleiskeskustelun jälkeen käytiin talousarviokirjan yksityiskohtainen käsittely osissa seuraavasti:
- yleinen osa, sivut 1-10
- käyttötalousosa / kunnanhallitus, sivut 10-14
- käyttötalousosa / sivistyslautakunta, sivut 14-20
- käyttötalousosa / tekninen lautakunta, sivut 21-27
Kunnanvaltuusto teki yksimielisesti Kuntatekniikan hallinnon – Strategian mukaiset tavoitteet vuodelle 2025 – Järven, luonnon ja kulttuurimaiseman hyödyntäminen (s.21) mittariin täydennyksen seuraavasti : -vähintään yksi vesistöhanke liikkeelle
- käyttötalousosa / ympäristölautakunta, sivut 27-28
- tuloslaskelmaosa, sivut 29-30
- investointiosa, sivut 31-32
Investointiosan käsittelyn kuluessa tehtiin seuraavat esitykset;
Rauno Laitila esitti, että katuvalaistus Mäyry Seinäjoen kunnanraja 225.000 euroa, siirretään vuodelle 2025 ja samalla vuoden 2027 määräraha siirtyy vuodelle 2026. Antti Lantela kannatti Laitilan esitystä.
Pasi Honkala esitti, että Haavistontien silta, suunnittelu (-25) 100.000 euroa poistetaan ja tilalle laitetaan Haaviostontien sillan peruskorjaus (-25) 70.000 euroa ja Haaviostontien sillan rakentaminen 800.000 euroa (-26) poistetaan kokonaan. Samalla poistetaan epävarmat avustusrivit. Jaakko Peltokangas ja Antti Yli-Hynnilä kannattivat Honkalan esitystä.
Seppo Palomäki esitti, että katuvalot Seinäjoentien osalta poistetaan kokonaan.
Pasi Honkala ja Ville Sallila kannattivat Palomäen esitystä.
Valtuusto piti neuvottelutauon klo 19:07-19:15
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeavia esityksiä, tulee asiasta suorittaa äänestys. Edelleen puheenjohtaja totesi, että koska Palomäen esitys tarkoittaa pohjaehdotuksen hylkäämistä kokonaan, tulee se asettaa äänestykseen viimeisenä muista ehdotuksista voittanutta ehdotusta vastaan. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä ja äänestysjärjestykseksi että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Laitilan esitystä äänestävät EI. Äänestystapa ja -järjestys hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 JAA ääntä ja yhdeksän (9) EI ääntä.
Seuraavaksi ensimmäisessä äänestyksessä voittanut kunnanhallituksen pohjaehdotus tuli asettaa Palomäen esitystä vastaan.
Äänestysjärjestykseksi puheenjohtaja esitti, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Palomäen esitystä äänestävät EI.
Näin suoritetussa äänestyksessä annettiin 12 JAA ääntä ja seitsemän (7) EI ääntä.
Katuvaloja koskevaan kohtaan kunnanvaltuuston päätökseksi tuli kunnanhallituksen esitys.
Edelleen puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kunnanhallituksen Haavistontien siltaa koskevaan kohtaan poikkeava kannatettu esitys, asiasta tuli suoritta äänestys. Äänestystavaksi hän esitti nimenhuutoäänestytä ja äänestysjärjestykseksi, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Honkalan esitystä äänestävät EI. Äänestystapa ja -järjestys hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) JAA ääntä ja 13 EI ääntä.
Haavistontien siltaa koskevaan kohtaan kunnanvaltuuston päätökseksi tuli Pasi Honkalan esitys.
Käsittelyä jatkettiin;
- rahoitusosa, sivu 33
- Konsernin tytäryhtiöt sivut 34-35.
Kunnanvaltuusto valtuutti yksimielisesti viranhaltijat päivittämään talousarviokirjan teksti- ja rahoitusosan edellä todettujen päätösten mukaiseksi.
Kunnanvaltuusto hyväksyi edellä olevilla muutoksilla korjatun talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2027.
Kirjallisina jätetyt ryhmäpuheenvuorot ja äänestysluettelot liitetään pöytäkirjaan.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |