RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemiaa koskeva sopimus
Khall 26.05.2025 § 106
370/00.04.02/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Kuortaneen kunnalla on 31.7.2025 asti voimassaoleva sopimus koskien Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemiaa. Liitteenä on luonnos jatkoa koskevaksi sopimukseksi, jota koskeva neuvottelu on pidetty 6.5.2025.
Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemia (hallinnoiva organisaatio Kuortaneen urheiluopistosäätiö) ja Kuortaneen kunta sopivat kyseisellä kahdenkeskisellä kolmivuotisella sopimuksella Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian toimintaan liittyvän yhteistyön jatkamisesta 1.8.2025 alkaen.
Sopimuksella Kuortaneen kunta sitoutuu tarjoamaan akatemian harjoitusryhmien tarvitsemat kunnan omat liikuntatilat ja –paikat urheiluakatemian ja akatemiaurheilijoiden käyttöön veloituksetta. Sopimus oikeuttaa Kuortaneen kunnan muun muassa saamaan Kuortaneen urheilulukiolaisten käyttöön samoja asiantuntijapalveluita, mitä urheiluakatemia tuottaa muillekin akatemiaurheilijoille (palveluista sovitaan yksityiskohtaisemmin urheiluakatemian valmennuspäällikön ja lukion rehtorin kanssa), saamaan erikseen sovitusti käyttöönsä urheiluakatemian valmennuspäällikön tietotaitoa sekä käyttämään Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian nimeä ja tunnuksia omassa markkinoinnissaan ja suhdetoimintatyössään.
Sopimuksen mukainen jäsenmaksu on 7.500 euroa vuodessa.
Liitteet Sopimusluonnos
Toimintaraportti vuosilta 2022 – 2024 Kuortanetta koskien
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan sopimusluonnoksen Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian ja Kuortaneen kunnan väliseksi sopimukseksi ajalle 1.8.2025 - 31.7.2028.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |