RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen ja lautakuntien vaali
Khall 26.05.2025 § 102
350/00.00.01.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Vuoden 2025 Kuntavaalit käytiin 13.4.2025. Uusi kunnanvaltuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa 2.6.2025 klo 18:00
Kuntalain §:n 32 mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai muutoin toisin säädetä.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (29.6.2021/657) 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä, kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta, tulee olla sekä miehiä että naisia kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Kunnanhallitus:
Kuntalain 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tulee
1) vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta;
2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta;
3) valvoa kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa;
4) edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan henkilöstöpolitiikasta;
5) vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta;
6) vastata kunnan toiminnan omistajaohjauksesta;
7) huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä.
Kuortaneen kunnan hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallituksessa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; eikä
4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. (Tätä, kohtaa 4, ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.)
Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Kunnanhallituksen toimikausi on valtuuston toimikauden pituinen, ellei valtuusto päätä lyhyemmästä toimikaudesta. (KuntaL32 §)
Vaalikelpoisuus lautakuntiin ja kuntien yhteisiin toimielimiin:
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole kuntalain 75 §:n mukaan:
1) kunnanhallituksen jäsen;
2) pormestari ja apulaispormestari;
3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;
4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä;
5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
Kuntalain 77 §:n mukaan kuntien yhteisessä toimielimessä, josta säädetään 51 §:ssä, jäseninä voivat olla asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt.
Sivistys-, tekninen- ja ympäristölautakunnat:
Kuortaneen kunnan hallintosäännön 9 § mukaan kussakin lautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee puheenjohtajana ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Tarkastuslautakunta:
Kuortaneen kunnan hallintosäännön 8 § mukaan tarkastuslautakunnassa on viisi (5) jäsentä, joista valtuusto valitsee puheenjohtajana ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Keskusvaalilautakunta:
Vaalilain (714/1998) 13 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme (3) muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi.
Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Vuoden 2025 kuntavaaleissa Kuortaneella ehdokkaita asettivat seuraavat äänestäjäryhmät: Perussuomalaiset r.p., Sosialidemokraattinen Puolue r.p., Suomen Kristillisdemokraatit r.p, Kansallinen Kokoomus r.p., Suomen Keskusta r.p., Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue, Kristallispuolue r.p. ja Vihreä liitto r.p.
Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Edellisellä kaudella keskusvaalilautakunnassa on ollut viisi jäsentä ja kymmenen varajäsentä (ei henkilökohtainen). Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Varajäsenien määrän tulee olla riittävä, sillä kunnallisvaaleissa ehdolla olevien esteellisyys keskusvaalilautakunnan kokouksiin saattaa vaikeuttaa keskusvaalilautakunnan kokouksien järjestämistä.
Valtuuston on päätettävä varajäsenten lukumäärä, valittava lautakunnan jäsenet ja varajäsenet ja määrättävä varajäsenten järjestys sekä määrättävä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.
Valtuusto valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudekseen 1.6.2025-31.5.2029:
1) kunnanhallitukseen seitsemän (7) jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan,
2) sivistyslautakuntaan seitsemän (7) jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan,
3) tekniseen lautakuntaan seitsemän (7) jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan,
4) ympäristölautakuntaan seitsemän (7) jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan,
5) tarkastuslautakuntaan viisi (5) jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan,
6) keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja määrää keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi 10 ja valitsee heidät sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 5057 803
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |