Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.08.2025/Pykälä 41


 

Kuortaneen kunnan talousarviokirjan investointikohde vuodelle 2025; Varavoimalaite

 

Khall 04.08.2025 § 132 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta  

 

 Kunnan talousarviokirjassa vuodelle 2025 ja sen investointiosassa on varattu määräraha 30 000€ varavoimalaitteelle. Varavoimalaite on tarkoitus sijoittaa keskuskeittiökiinteistöön ruoanvalmistuksen jatkuvuuden turvaamiseen mahdollisissa pitkäkestoisissakin sähkökatkoksissa.

 

 Varavoimakone on periaatteesa mahdollista asentaa kiinteäksi osaksi kiinteistöä sen sisälle tai erilliseksi siirrettäväksi yksiköksi rakennuksen ulkopuolelle.

 

 Tekninen toimi on käynyt markkinavuoropuhelua eri varavoimavalmistajien kanssa. Myös tekninen lautakunta on käynyt iltakoulutyyppisen periaatekeskustelun aiheesta varsinaisen kokouksensa jälkeen 17.6.2025.

 

 Näissä keskusteluissa on tullut ilmi, että tarkoituksenmukaisin ratkaisu olisi hankkia laadukas varavoimakone kohteeseen joka olisi siirrettävä lämpöeristetty konttiratkaisu.

 

 Kokonaiskustannukseksi muodostuisi tarjouskilpailutuksen jälkeen todennäköisesti 85 000€. Hinta sisältäisi hankitun yksikön ja kohteessa tehtävät kytkentä- ja muutostyöt.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se muuttaa talousarviokirjan 2025 investointiosan hankkeen Varavoimalaite määrärahaksi 90.000 euroa.

Investoinnin määrärahamuutos katetaan talousarvioon 2025 nähden lisääntyneillä valtionosuuksilla.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta, martti.ranta@kuortane.fi, 0400 484 838

 

 

        ----------

 

Kvalt 11.08.2025 § 41  

498/10.03.02.00/2025  

 

 

 

  

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Temu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi 050 4066 645