Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 67


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024 / tekninen toimi

 

Tekla 23.09.2025 § 67  

621/00.03.01/2025  

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 6.5.2025 arvioinnut koko kunnan ja siten myös teknisen toimen toimintaa vuodelta 2024 ja lausunut seuraavaa, joihinka he haluavat vastaukset. Kunnanhallitus kerää keskitetysti eri hallintokuntien vastaukset ja saattaa ne edelleen kunnanvaltuustolle;

 

 ”Tarkastuslautakunnan keskustelut ja johtopäätös:

 

 Tekninen lautakunta on vuonna 2024 saavuttanut pääosin tavoitteensa ja investoinnit toteutuivat talousarvioraamin mukaisesti. Tarkastuslautakunnan saaman tiedon mukaan uusien työntekijöiden perehdyttäminen on sujunut pääosin hyvin. Teknisen lautakunnan tavoitteiden toteumaa voitaisiin avata tilinpäätöksellä tarkemmin; miten mittaria on mitattu ja mihin arvio tavoitteen toteutumisesta perustuu, onko esimerkiksi järjestetty asiakaskyselyitä palveluiden käyttäjille tai työntekijöille. Tavoitteiden arvioinnissa tulisi etenkin kiinnittää enemmän huomioita siihen, että toteuma-arviointi vastaisi enemmän tilikaudelle asetettua tavoitetta ja mittaria.”

 

 Vastaus; Investointien toteutumisen mittarointi tapahtuu numeroita vertaamalla, paljonko rahaa varattiin kohteisiin ja mikä oli lopputoteumarahamäärä. Tavoitteiden toteutumisia voidaan arvioida myös sillä, onko kyseisiä toimenpiteitä ylipäätään tehty, vai jätetty tekemättä. Kehityskeskustelut työntekijöiden kanssa, kuntalaispalautteiden määrä ja laatu sekä henkilöstökyselyjen vastaukset mittaroivat teknisen toimen tavoitteiden toteutumista omalta osaltaan.

 

 ”Tarkastuslautakunta kiinnitti huomioita siivouspuolen työvoimapulaan, joka vaikuttaa työntekijöiden työssäjaksamiseen. Kunnan tulisi pohtia keinoja, miten työvoimapulaa pystyttäisiin helpottamaan.”

 

 Vastaus; Tekniselle toimelle on annettu täyttölupa yhteen uuteen palvelutyöntekijän palkkamiseen ja se on myös täytetty.

 

 ”Kokkaamon ateriapalveluista järjestetyn asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella toiminta on käynnistynyt hyvin alkuhaasteiden jälkeen. Yhteistyötä ja sen kehittämistä tulee kuitenkin jatkaa ja tavoitella asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten paranemista.”

 

 Vastaus; Ateriapalvelut Kokkaamo Oy on erillinen osakeyhtiö, jonka sisäiseen toimintaan tekninen toimi ei voi suoraan vaikuttaa, mutta keskinäiseen yhteistyöhön ja kuljetuspalveluiden sujumiseen kyllä, jota ollaan tehtykin.

 

 ”Sote-kiinteistöjen osalta tarkastuslautakunta toivoo, että näiden kiinteistöjen jatkokäyttöä pohdittaessa huomioitaisiin yhtenä näkökulmana se, miten kiinteistöjä voitaisiin hyödyntää kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

 Vastaus; Kunnassa on käytössä tilaaja-tuottaja malli. Tekninen toimi ylläpitää ja hallinnoi kiinteistöjä, joita eri hallintokunnat vuokraavat tekniseltä toimelta kunnan yhteisten tarpeiden ja kuntastrategian mukaisesti. Teknisellä toimella on kuitenkin tietoa, että sote-kiinteistöjen jatkokäyttöä mietitään juurikin kuntalaisten eduksi.             

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää antaa arviointikertomuksessa esille tuoduista seikoista esittelytekstiin kirjoitetut vastaukset kunnanhallitukselle.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838