Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuortaneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.03.2026/Pykälä 26


Maksuperiaateet 2026. koululaiset

 

Muutoksia APIP-toiminnan ja koululaisten kesälomahoidon asiakasmaksuihin 1.6.2026 alkaen

 

Sivla 25.03.2026 § 26  

114/02.05.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Merja Ahola  

 

Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien 20 c ja 20 i §:ssä tarkoitetuille oppilaille. Kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää toimintaa ja mikäli kunta sitä järjestää saa se päättävää toiminnan järjestämisestä ja sen laajuudesta. Toimintaan osallistuminen on lapselle vapaaehtoista

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa noudatetaan Opetushallituksen päättämiä aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteita (v. 2011) ja kunnan sen pohjalta laatimaa toimintasuunnitelmaa.

 

Jos kunta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä on tarjottava joko 570 tuntia (keskimäärin noin kolme tuntia päivässä) tai 760 tuntia (keskimäärin noin neljä tuntia päivässä) koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle. Kuortaneen kunta järjestää toimintaa 760 tuntia. Toimintaan osallistuvalle lapselle on tarjottava välipala.

 

Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen enimmäismäärät ovat muuttuneet 1.1.2026 alkaen perusopetuslain muutoksen myötä (1369/2025). Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 148 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 197 euroa. 

 

Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Kuortaneella rajat ovat varhaiskasvatuslain mukaiset maksurajat muilta osin, mutta varausmaksu peritään kaikilta samansuuruisina.  

 

Lisäksi maksut sidotaan indeksiin 1.8.2027 alkaen (perusopetuslaki 48 g §). Jatkossa kuukausimaksujen enimmäismäärät tarkistetaan kuntien peruspalveluiden hintaindeksin muutoksen mukaisesti. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi. 

 

Esiopetuksessa olevat oppilaat eivät kuulu aamu- ja iltapäivätoiminnan piiriin vaan heille tarjotaan täydentävää varhaiskasvatusta ja maksut menevät varhaiskasvatuslain mukaisesti.

 

Kunta voi järjestää Apip-toimintaa kuvattua laajemmin. Kuortaneen kunta järjestää erillistä kesäajan hoitoa 1.-2. luokan oppilaille. Kesäajan hoitoon on tarkoituksenmukaista käyttää samoja asiakasmaksuja kuin APIP-toimintaan.

 

Kuortaneen kunta on edellisen kerran päivittänyt APIP-maksuja 29.6.2016.

Tälla päätöksellä ei nosteta maksuja mutta lisätään yksi maksuraja lisää (16 päivää tai enemmän 150 euroa) ja poistetaan tuloihin perustuva vapautus varausmaksusta.

 

Esitys:

 

Maksuna APIP-toimintaan ja kesälomahoitoon osallistumisesta peritään koululaisilta asiakasmaksu läsnäolopäivien mukaan sauraavasti:

- 0 (=varausmaksu) -5 päivää 30 euroa

- 6-10 päivää 60 euroa

- 11-15 päivää 120 euroa

- 16 tai enemmän 150 euroa

 

Lisäksi kunta laskutaa hyvinvointialuetta heidän kunnalta hankkimista palveluista erillisen sopimuksen ja laskelman mukaisesti.

 

Poikkeuksena maksuun on koulun kesäloma-aika, jolloin maksutonta aikaa on koko loman aika mikäli Päikyn kautta tulevaan kyselyyn on merkattu loma-aika määräaikaan mennessä.

 

Koululaisten Apip-toiminnan ja kesälomahoidon asiakasmaksu laskutetaan jälkikäteen. Viivästyskorko peritään eräpäivästä korkolain mukaan. Asiakasmaksut ovat ulosottokelpoisia.

 

Liite Maksuperiaatteet 2026, koululaiset

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää:

1. Päivittää Apip-toiminnan ja koululaisten kesälomahoidon asiakasmaksut 1.6.2026 alkaen ja sitoa maksut indeksiin 1.8.2027 alkaen.

2. Päivittää Apip-toiminnan ja kesälomahoidon suunnitelmat kevään 2026 aikana.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätietojen antaja Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto, sanna.koivisto@edu.kuortane.fi

 p. 040 5057 804