RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 50
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muutos vuoden vuoden 2026 talousarvion investointiosaan (Aluekehittämisen kokonaisuus)
Khall 16.03.2026 § 50
116/02.02.00/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Kuortaneen kunnan kuluvan vuoden talousarvion investointiosassa on vuotta 2026 koskien 40.000 euron määräraha koskien aluekehittämisen kokonaisuutta kirjauksella kaavoitus.
Kunnalla on suunnitelmissa toteuttaa kuluvan vuoden aikana aluekehittämiseen liittyvää maanhankintaa, joten investointiosan kirjausta on syytä muuttaa niin että se huomioi kaavoituksen ohella myös maanhankinnan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se muuttaa vuoden 2026 talousarvion investointiosan kirjauksen Aluekehittämisen kokonaisuus: kaavoitus (-26) kuulumaan Aluekehittämisen kokonaisuus: kaavoitus ja maanhankinta (-26).
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
| Edellinen asia | Seuraava asia |