RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 64
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Taloustyöryhmän asettaminen
Khall 13.04.2026 § 64
174/00.00.01.04/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Kuortaneen kunnan talousarvio vuodelle 2026 on laadittu 49.000 euroa ylijäämäiseksi. Valtionosuuksia talousarvioon sisältyy yhteensä 6,520 milj. euroa. Valtionvarainministeriön 31.12.2025 tekemän päätöksen mukaan valtionosuudet ovat kuitenkin vuonna 2026 6,225 milj. euroa eli noin 290.000 euroa matalammalla tasolla talousarvioon nähden. Tammi-maaliskuun 2026 toteutumaraportin mukaan kunnan toimintakulut ovat 3,412 milj. euroa (talousarvioon nähden 21,7 %). Toimintatuottojen toteutuma tammi-maaliskuulta on noin 682.000 euroa (20,2 %), verotulojen noin 1,770 milj. euroa (24,5 %) ja valtionosuuksien noin 1,556 milj. euroa (23,9 %).
Kunnassa on tarpeen käynnistää taloustyöryhmä, joka käy läpi kehittämismahdollisuuksia kuluvan vuoden osalta ja erityisesti vuoden 2027 talousarviota silmällä pitäen. Työryhmän tulee miettiä niin kulujen säästämistä kuin tulojen lisäämistäkin.
Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.
Kunnassa on toiminut taloustyöryhmä viimeksi vuonna 2024. Ryhmän tuolloin laatimat säästöehdotukset on lähetetty kunnanhallitukselle oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus
1) asettaa taloustyöryhmän tarkastelemaan vuoden 2026 sekä tulevien vuosien toiminnan ja talouden kehittämismahdollisuuksia
2) nimeää työryhmään kunnanjohtajan, toimialajohtajat sekä kolme luottamushenkilöä
3) päättää, että työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin sekä että se voi työskentelyssään käyttää tarpeen mukaan avuksi asiantuntijoita.
Päätös: Kunnanhallitus päätti
1) asettaa taloustyöryhmän tarkastelemaan vuoden 2026 sekä tulevien vuosien toiminnan ja talouden kehittämismahdollisuuksia,
2) nimetä työryhmään kunnanjohtajan, toimialajohtajat sekä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Annu Ridanpää-Taittosen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Viitasaaren ja kunnanhallituksen jäsen Tauno Lampisen, sekä
3) päätti, että työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin sekä että se voi työskentelyssään käyttää tarpeen mukaan avuksi asiantuntijoita.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
| Edellinen asia | Seuraava asia |