RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 32
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kesäpesän vuokraaminen 4H-yhdistykselle / investointiohjelma kiinteistöön ja toimintaan 2026
Khall 13.04.2026 § 63
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Kuortaneen 4H-yhdistyksen ja Kuortaneen kunnan kesken on neuvoteltu Kesäpesän vuokraamisesta yhdistykselle 1.5.2026 -31.8.2026 väliseksi ajaksi. Yhdistys on vuokrannut Kesäpesää vuoden 2007 kesäkaudesta alkaen.
Kesäpesän toiminnalla kehitetään osaltaan Kirkkorantaa, joka on tunnistettu yhdeksi strategiakauden 2026-2035 kärkihankkeeksi.
Neuvotellun sopimuksen mukaan Kesäpesän kahvion sekä puku- ja suihkutilojen aukioloaikaa jatketaan päivittäin klo 20:00 saakka
Liite Kesäpesän vuokrasopimusluonnos
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen vuokrasopimuksen allekirjoitettavaksi.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 4066 645
-------------------
Tekla 21.04.2026 § 32
173/10.00.02.02/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Martti Ranta
Kuortaneen kunnan talousarviokirjassa vuodelle 2026 sen investointiosassa on varattu määrärahat Kesäpesän ja Satolaakson matkaparkin kehittämiseen 20 000€.
Kuortaneen kunta ja Kuortaneen 4H-yhdistys ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen Kesäpesän käytöstä ja toiminnasta vuodelle 2026 kunnanhallituksen päätöksen 13.4.2026 mukaisesti.
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 24.3, asiakohdassa muut asiat, käsitellyt eri parantamistoimenpiteitä ja tavoitteita, mihin varattuja investointimäärärahoja käytetään Kesäpesän kiinteistön ja toiminnan parantamiseen.
Tähän kokoukseen on kutsuttu nyt kunnanrakennusmestari Juuso Ojala ja Kuortaneen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Pyhalahti kertomaan Kesäpesän tilanteesta ja investointimäärärahojen kohdentamisen tarpeista.
liite kehittämiskohteita
Esittelijä Tekninen johtaja Martti Ranta
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee asian tiedokseen.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta evästi paikalla ollutta kunnanrakennusmestaria parantamistoimenpiteisiin, jotka noudattelivat pääosin liitteenä ollutta kehityskohdelistaa.
Lisätietojen antaja Tekninen johtaja Martti Ranta martti.ranta@kuortane.fi 0400 484838
| Edellinen asia | Seuraava asia |