RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuortaned10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.11.2026/Asianro 3
Talousarvio vuodelle 2027 ja taloussuunnitelma vuosille 2028-2029
Khall 31.8.2026 § 122
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Kuntalain 410/ 2015 §:n 110 mukaan; Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin, Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta.
Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2027 ja taloussuunnitelma vuosille 2028-2029.
Liite Talousarvion laadintaohje
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen ohjaamaan vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028 - 2029 taloussuunnitelman valmistelua.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
-----------
Khall 26.10.2026 § 156
Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Salo
Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivistoa kuullaan asiantuntijana sivistyslautakunnan talousarvioehdotuksesta.
Luonnos sivistyslautakunnan talousarvioehdotulsesta vuodelle 2027 on jaettu kunnanhallitukselle oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus
1) merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan talousarvioehdotuksen
2) antaa mahdolliset jatkovalmisteluohjeet.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin
Sivistysjohtaja-rehtori Sanna Koivisto asiantuntijana oli kunnanhallituksen kuultavana tämän asiakohdan aluksi klo 18:05-18:35.
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803
----------
Khall 2.11.2026
334/02.02.00/2026
Valmistelija Hallitojohtaja Jaana Salo
Tekninen johtaja Martti Ranta on kutsuttu asiantuntijana avaamaan teknisen toimen talousarvioehdotusta.
Luonnos teknisen toimen talousarvioehdotuksesta vuodelle 2027 on jaettu kunnanhallitukselle oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus
1) merkitsee tiedoksi teknisen lautakunnan talousarvioehdotuksen
2) antaa mahdolliset jatkovalmisteluohjeet.
Päätös:
Lisätietojen antaja Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, teemu.puolijoki@kuortane.fi, 050 406 6645
Hallintojohtaja Jaana Salo, jaana.salo@kuortane.fi, 040 505 7803